Aids-epidemia koettelee Itä-Eurooppaa

HIV-tartunnat lisääntyvät entisessä Neuvostoliitossa nopeammin kuin missään muualla, paljastaa tuore YK:n selonteko. YK:n virkamiesten mukaan rajun lisääntymisen taustalla ovat mm. taloudellinen epävakaus, korkea työttömyys sekä terveyspalvelujen taantuminen.

Venäjällä raportoitiin marraskuun alkuun mennessä yli 75 000 uutta hiv-tartuntatapausta. Tämä on 1,6-kertaa enemmän kuin samana aikana viime vuonna, kertoi puolestaan Venäjän aids-keskuksen johtaja, tohtori Vadim Pokrovski. -Periaatteessa puhumme siitä, että hiv-tartunnat kaksinkertaistuvat joka vuosi, hän totesi.

-Hiv/aids on epäilemättä tuhoisin sairaus, jonka olemme koskaan kohdanneet, ja epidemia vain pahenee ennen kuin se paranee, kirjoitti YK:n hiv/aids-ohjelman johtaja Peter Piot selonteossa.

Ukrainassa hiv-tartuntojen on eniten suhteessa väestöön koko entisessä Neuvostoliitossa. Arviolta prosentti aikuisväestöstä kantaa virusta. YK:n selonteon mukaan kolme neljäsosaa tartunnoista on tullut suonensisäisten huumeiden käytön seurauksena.

Itä-Euroopan maiden viranomaisten mukaan epidemian kasvu johtuu osaksi siitä, että rajat ulkomaailmaan avattiin nopeasti ja järjestäytynyt rikollisuus on kasvanut rajusti. Yksi tekijä on myös se, kommunistisen järjestelmän romahtaminen heikensi sosiaaliturvaa alueen maissa.

Aidsiin on 20 vuoden aikana ympäri maailman kuollut yli 22 miljoonaa ihmistä ja noin 36 miljoonaa ihmistä on saanut tartunnan. Aids on johtava kuolinsyy Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, joka on taudin pahiten koettelema kolkka. Afrikan maissa on tänä vuonna 3,4 miljoonaa uutta tartuntaa ja 2,3 miljoonaa ihmistä kuolee aidsiin. Myös Aasiassa tilanne on huonontumassa aiempaan verrattuna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat