Ähtärin eläintarhassa susien raatelemaksi tullut poika yhä sairaalassa – "Vammat ovat sitä luokkaa, että toipuminen kestää"
Ähtärin eläintarhassa kätensä vakavasti loukannut poika on yhä sairaalahoidossa. Tutkinnanjohtaja Jari-Matti Marttala Kauhajoen poliisista kertoo, että poika voi poliisin tietojen mukaan kohtalaisen hyvin olosuhteisiin nähden.
– Vammat ovat sitä luokkaa, että toipuminen varmaan kestää, hän sanoo.
Susi raateli tiistaina seitsemänvuotiaan pojan käden, kun poika meni susitarhan aidan viereen. Susi veti pojan käden susitarhan puolelle, ja toinen susi tarttui pojan käsivarteen kiinni.
Paikalla olleet ihmiset saivat irrotettua sudet pojan kädestä. Poliisi tutkii tapahtunutta vammantuottamuksena.
Ähtärin Eläinpuiston toimitusjohtajan Juhani Haapaniemen mukaan susitarhan varoituskylttejä ja aitoja on vahvistettu onnettomuuden jälkeen. Läpi käydään myös eläintarhan muiden alueiden turvallisuus.
Uusimmat
-
12:58
Näin paljon rahaa kansanedustajat käyttivät vaalikampanjoihin – kokoomuslaiset ylivoimaisia ykkösiä
-
12:57
Tulvavesi imaisi talon mukaansa Hersonissa – tältä uusi aamu näytti paikallisten silmin padon räjäytyksen jälkeen
-
12:55
Arnold Schwarzenegger lataa suorat sanat takavuosien kourintakohusta: "Se oli hevonpaskaa"
-
12:28
Suomeen valtavasti tuulivoimaa – yhdelle alueella suunnitteilla yli puolet hankkeista
-
12:09
Massiivinen ilotulitemyrsky kesken ottelun – kannattajien sekopäinen juhlinta tallentui videolle
-
11:59
Käytetyn sähköauton ostaminen: Kaksi erittäin tärkeää tarkastusta
-
11:55
Malli Saara Sihvonen odottaa kaksosia
-
11:54
Kaikkien aikojen takinkäännön tehnyt urheilupomo rajun kritiikin kohteena – Donald Trump riemastui: "Suuri, kaunis ja hohdokas sopimus"
-
11:51
Zelenskyi: Sadoilla tuhansilla puutetta juomavedestä – MTV seuraa sotaa
-
11:41
Kahovkan tulvavesi nostaa miinoja ja levittää tauteja, mutta Zelenskyi vakuuttaa vastahyökkäyksen etenevän suunnitellusti
-
11:39
Purra: Kehitysyhteistyörahoista kompromissi pöydässä, mutta kaikille se ei käy
-
11:27
Näin demarijohto kommentoi MTV Uutisten Tage Lindberg -selvitystä – Sanna Marin ei ota kantaa
-
11:23
Valtteri Bottas saa uuden velhon – F1-kokemus kunnioitettavaa sorttia
-
11:02
Suomalaistähti murskasi ikivanhan ennätyksen ja romahti tyhjän päälle: "Urani äärimmäinen päämäärä"
-
10:45
Miss Suomi -semifinalistit julkistetaan – suora lähetys kello 14.25
-
10:41
Isot lihakset lähtivät – megatähti riutui: "Tunsin pääni räjähtävän"
-
10:34
Kortiton kaahari sai "paljousalennuksen" sakoistaan – maksettavaa jäi lopulta vain 204 euroa
-
10:29
Rokote RS-virusta vastaan hyväksyttiin potilaskäyttöön EU:ssa
-
10:10
Saimaannorpat Amalia ja Tuukka siirrettiin onnistuneesti
-
10:02
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo tekee järkyttävän löydön
-
Lataa lisää