Suomi 2007. Ohjaus & käsikirjoitus: Nanna Huolman. Tuotanto: Jarkko Hentula, Helen Ahlsson. Kuvaus: Rauno Ronkainen. Lavastus: Lisa Holmqvist. Pääosissa: Mia Saarinen, Milka Ahlroth, Mari Rantasila, Jim Rautiainen, Timo Tuominen. Kesto: 89 min.
Suomi 2007. Ohjaus & käsikirjoitus: Nanna Huolman. Tuotanto: Jarkko Hentula, Helen Ahlsson. Kuvaus: Rauno Ronkainen. Lavastus: Lisa Holmqvist. Pääosissa: Mia Saarinen, Milka Ahlroth, Mari Rantasila, Jim Rautiainen, Timo Tuominen. Kesto: 89 min.
Suomi on satumaa ruotsinsuomalaisten sinivalkoisissa silmissä Nanna Huolmanin kiinnostavassa, mutta toteutukseltaan epätasaisessa esikoiselokuvassa.
Aavan meren tällä puolen on kertomus Kirsi Ruotsalaisesta (Mia Saarinen), joka haluaa itseään kutsuttavan nimellä Kid Svensk. Kid asuu Göteborgissa laitossiivoojaäitinsä Esterin (Milka Ahlroth) kanssa. Perheen isän kuolema on tukahduttanut ilon elämästä, jota rampauttaa myös äidin kyvyttömyys puhua ruotsia. Eletään loppukevättä 1984, on suvivirren aika.
Kesätyö paikallisradion reportterina menee sivu suun, kun Kirsin on lähdettävä lomailemaan äidin kotikonnuille Pohjois-Karjalaan. Matkaseuraa he saavat Esterin parhaasta ystävästä, Sirkasta (Mari Rantasila), ja tämän teinipojasta, Jampesta (Jim Rautiainen).
Matkan tekoa värittää Kirsin Suomea kohtaan tuntema häpeä ja vastenmielisyys. Äidin kanssa sukset menevät ristiin yhtenään. Tilanne ei helpotu edes lomaidylliin saapumisen myötä, sillä Ester ei osaa kertoa tyttärelleen uusista suunnitelmistaan. Hän haluaa kiihkeästi muuttaa takaisin Suomeen.
Puoliksi Suomessa ja Ruotsissa kuvattu elokuva liikkuu nostalgisesti ajassa taaksepäin. Ajankuva on toteutettu riittävästi, osin jopa herkullisesti. Pohjanlahden eri puolilla asustavien naapureiden erilaiset elämäntavat rinnastetaan onnistuneesti. 1980-luvun Ruotsi näyttäytyy Suomea selvästi urbaanimpana ja kulttuurisesti moniarvoisempana yhteiskuntana.
Aavan meren tällä puolen on kuvaus sukupolvien leikkauskohdasta; siitä, miten vanhempien ja lasten väliset suhteet voivat kärjistyä kielen ja muiden kulttuurierojen vaikutuksesta. Elokuvan äidit, sulkeutunut Ester ja rempseä Sirkka, ihannoivat Suomea ja suomalaisuutta juuri siten, kuin vanhan kotimaan arjesta irrottautuneiden voi kuvitella tekevän. Heidän silmissään Suomi on "kuin potaatti, paskainen ulkoa, mutta sisältä puhdas ja valkoinen".
Jälkikasvulle kyseinen ajattelu on vierasta, sillä he ovat jo integroituneet uuteen kasvualustaansa, Ruotsiin. Kirsille ja Jampelle suomalaisuus merkitsee lomanvieton lisäksi kovin vähän muuta, eivätkä vanhempien kritiikittömät illuusiot auta oman Suomi-suhteen määrittelyssä. Pahimmillaan lahden takainen satumaa alkaa tuntua emotionaaliselta riippakiveltä.
Aavan meren tällä puolen pohjautuu ohjaaja-käsikirjoittaja Huolmanin omiin kokemuksiin. Suomalaisen suven kuvauksessa onkin aimo annos lapsuuden katseen ajattomuutta ja kaihoisaa makeutta. Göteborgin osuuden jälkeinen siirtymä rallikansan maalaismaisemaan on kuin pulahdus raikkaaseen järviveteen.
Loppua kohden elokuvalle tulee ikään kuin kiire löytää itsensä. Esterin ja Kirsin konfliktia on kasvateltu pitkin matkaa, mutta kun se viimein tiivistyy räjähdyspisteeseen, tuntuu välien selvittely väkinäiseltä ja innottomalta. Aavan meren tällä puolen ei löydä tilanteeseen tarvittavaa tunnetta eikä tunnistettavuutta, mikä on omiaan latistamaan koko lopun.
Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla Ruotsin kirkon elokuvapalkinnolla muistettu Aavan meren tällä puolen puhuu tärkeästä ja edelleen akuutista teemasta: siirtolaisuudesta ja yhtenäiskulttuurien lopullisesta sirpaloitumisesta, jota ei ennakkoluuloilla voi pysäyttää. Näiltä osin Huolmanin teos on mitä mielenkiintoisin puheenvuoro, jonka soisi herättävän keskustelua Suomenlahden puolin ja toisin.
Teksti: Outi Heiskanen