Äänikirjoille ei löydy kuuntelijoita

Äänikirjat käyvät Suomessa kaupaksi heikosti. Cd-tallenteena olevia äänikirjoja myytiin viime vuonna noin 98 000 kappaletta, mikä on lähes neljännes vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kustantajien mukaan äänikirjat ovat vielä melko tuntemattomia suurelle yleisölle.

- Vuonna 2007 oli pieni äänikirjabuumi, koska silloin kustantajat yhdessä rummuttivat tuotteen puolesta. Nyt ilmeisesti kuherruskuukausi on ohi, ja olemme äänikirjojen myynnin normaalitasolla, kertoo Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho.

- Suomen kansa lukee ahkerasti, eikä meillä ole kovin pitkää äänikirjaperinnettä. Äänikirjat mielletään yhä näkövammaisten ja iäkkäämpien ihmisten kirjoiksi, harmittelee 39 vuotta äänikirjojen parissa työskennellyt WSOY:n kustannuspäällikkö Jorma Malinen.

Äänikirjoja huoltoasemille?

Laihon mukaan suurin osa äänikirjoista esimerkiksi Yhdysvalloissa myydään autoilijoille. Ruotsissa äänikirjoja myydään myös huoltoasemilla. Suomessa kustantajat ovat käyneet neuvotteluita huoltoasemien kanssa, mutta toistaiseksi tuloksetta.

- Pohdimme jälleen nyt syksyllä, mitä tälle asialle voisi tehdä. Uudet huoltoasemathan ovat nykyään melkein pieniä kauppakeskittymiä, joissa äänikirjoja voisi hyvin myydä, sanoo Malinen.

Myös Otavan äänikirjojen tuottaja Jaana Taponen pitää valitettavana, että huoltoasemilta ei voi ostaa autoon kirjaa kuunneltavaksi.

- Viime vuosina juuri ammattiautoilijat, kuten rekka- ja taksikuskit ovat olleet ihan innoissaan äänikirjoista, Taponen sanoo.

Perinteistä kirjaa kalliimpi

Äänikirjat ovat kuluttajalle kalliimpia kuin kovakantiset kirjat. Ne maksavat 20-35 euroa. Myös kustantajille äänikirjojen tuottaminen on suhteessa kalliimpaa, sillä työtä varten palkataan yleensä ammattinäyttelijät ja painokset ovat pienet.

- Painosmäärät äänikirjoissa ovat 500-2000, kun taas vastaavaa kirjaa saatetaan myydä jopa 50000 kappaletta, vertaa Malinen.

Lisäksi äänikirjojen rasitteena on suurempi arvonlisävero, 22 prosenttia, kun se on kovakantisilla kahdeksan prosenttia.

- EU:n uuden säännöksen mukaan kaikki fyysisessä muodossa jaettavat kirjat voivat saada alemman verokannan. Koetamme saada päättäjät sille kannalle, että meilläkin äänikirjojen arvonlisävero pudotettaisiin alemmas, kertoo Laiho.

Laihon mukaan EU:n määritelmä kirjasta on jo vanha, sillä se ei sisällä verkosta ladattavia äänikirjoja.

Äänikirjoissa on meneillään murroskausi, sillä cd-aikakaudesta ollaan pikkuhiljaa siirtymässä lataustoimintaan. Kirjan voi ladata verkon kautta jollekin laitteelle, kuten matkapuhelimeen tai kannettavaan soittimeen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat