70 vuotta ensimmäisestä F1-kisasta – MTV3 juhlistaa näyttämällä upeita suomalaisvoittoja vuosien varrelta

Viisi suomalaista on voittanut F1-osakilpailun, ja voittoja on suomalaisilla kaikkiaan 54. Keskiviikkona 13. toukokuuta tulee kuluneeksi päivälleen 70 vuotta ensimmäisestä F1-kilpailusta. Sen kunniaksi MTV3 esittää tulevina viikkoina suomalaisen formulahistorian herkkupaloja.

Vuosipäivänä, keskiviikkona, MTV3-kanavalla nähdään Japanin GP vuodelta 1998, jolloin Mika Häkkinen varmisti ensimmäisen maailmanmestaruutensa.

22 vuoden takainen kauden päätöskilpailu, joka liimasi yli miljoona suomalaista televisioruutujen äärelle, on painunut F1-seuraajien mieliin lähtemättömästi. Jännitys palkittiin, kun Häkkinen ajoi maaliviivan yli ensimmäisenä ja juhlisti maailmanmestaruutta historian toisena suomalaisena.

Kesäkuussa historian havinasta nautitaan lisää, kun MTV3:lla nähdään joka sunnuntai yksi suomalaisittain menestyksekäs F1-osakilpailu. Tiedossa on Mika Häkkisen toisen peräkkäisen mestaruuden varmistanut Japanin GP vuonna 1999, Kimi Räikkösen maailmanmestaruuden lukinnut vuoden 2007 Brasilian GP, Heikki Kovalaisen ainoaksi jäänyt osakilpailuvoitto Unkarin GP:ssä vuonna 2008 sekä Valtteri Bottaksen uran avausvoitto Venäjällä vuonna 2017.

Formulatunnelmointi jatkuu C Moressa

F1-kauden ollessa tauolla C More täyttyy formulahistorian helmistä. Ennennäkemättömässä suomalaisten F1-voittojen kokoelmassa on yhteensä 45 Maamme-lauluun päättynyttä lähetystä. Uusia osakilpailuja julkaistaan palveluun viikoittain viisi.

Lisäksi uudessa Historian takasiivellä -dokumenttisarjassa C Moren F1-tiimi ottaa tarkempaan käsittelyyn suomalaisittain merkittäviä kisoja. Kaksi jaksoa Historian takasiivellä -sarjaa C Moressa aina tiistaisin.

MTV3:lla esitettävät F1-osakilpailut

Ke 13.5. klo 22.35
Suomalaiset F1-voitot: Häkkisen ensimmäinen mestaruus
Japanin GP 1998. Kauden 1998 mestaruus ratkesi vasta kauden viimeisessä osakilpailussa Suzukassa. Mika Häkkinen taisteli ensimmäisestä mestaruudestaan Michael Schumacheria vastaan. Selostus: Matti Kyllönen ja Keke Rosberg.

Su 7.6. klo 16.30
Suomalaiset F1-voitot: Häkkisen toinen mestaruus
Japanin GP 1999. Hallitseva maailmanmestari Mika Häkkinen oli Japaniin tullessa neljä pistettä MM-sarjan kärkeä, Eddie Irvinea perässä. Häkkinen taisteli itsensä upeasti voittoon ja lunasti samalla toisen maailmanmestaruuden. Selostus: Matti Kyllönen ja Erkki Mustakari.

Su 14.6. klo 16.30
Suomalaiset F1-voitot: Interlagosin ihme
Brasilian GP 2007. Kimi Räikkönen oli lähes mahdottoman paikan edessä MM-taistossa, mutta taikoi Interlagosissa voiton ja varmisti mestaruuden vain yhden pisteen erolla Lewis Hamiltoniin ja Fernando Alonsoon. Selostus: Oskari Saari ja Erkki Mustakari.

Su 21.6. klo 16.30
Suomalaiset F1-voitot: Kovalaisen ainoa
Unkarin GP 2008. Suomalaisista F1-voittoon on kyennyt viisi kuljettajaa: Keke Rosberg, Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen, Valtteri Bottas sekä kerran urallaan voittoon ajanut Heikki Kovalainen. Vuosi on 2008 ja kisapaikkana suomalaisten kotikisa, Unkari GP. Selostus: Oskari Saari ja Jyrki Järvilehto

Su 28.6. klo 16.30
Suomalaiset F1-voitot: Bottaksen ensimmäinen voitto
Venäjän GP 2017. MTV3:n suomalaisvoittojen sarjan päättää Valtteri Bottaksen uran avausvoitto Venäjän kilpailussa vuonna 2017. Bottas oli siirtynyt kaudeksi 2017 Mercedekselle Nico Rosbergin lopetettua ja pystyi vihdoin taistelemaan voitoista. Kauden kolme ensimmäistä kisaa olivat tuoneet jo kaksi palkintosijaa, mutta Sotsisssa kaikki osui vihdoin kohdilleen. Selostus: Niki Juusela ja Ossi Oikarinen.

Lue myös:

    Uusimmat