65-vuotias mies tuomittiin 14-vuotiaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä Espoossa – vihjailevat eleet ja sanat johtivat tekoihin

65-vuotias mies tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Espoossa. Hyväksikäytti 14-vuotiasta viikon aikana kahdesti.

14-vuotias asianomistaja ja 65-vuotias tuomittu tapasivat viime vuonna 25. elokuuta ja 1. syyskuuta pihalla. Ensimmäisellä kerralla kyseessä oli vain sanallinen teko, toisella kerralla mukana on ollut myös koskettelua.

Syyttäjän mukaan ensimmäisen tapaamisen aikana 65-vuotias mies on sanonut 14-vuotiaalle haluavansa suudella ja ottaa hänet autonsa kyytiin. Syyttäjän mukaan mies on sanonut haluavansa "harjoitella" asianomistajan kanssa viitaten seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Lisäksi syyttäjä kertoo, että tuomittu keskustelun yhteydessä toistuvasti iski silmäänsä ja teki vihjailevia eleitä huulillaan ja kielellään.

Syyttäjä: Mies tarjosi rahaa ja kosketteli rintoja

Toisen tapaamisen aikana syyttäjä kuvailee tuomitun kosketelleen 14-vuotiasta rinnoista ja jalasta sekä tarjonneen rahaa. Syyttäjän mukaan 65-vuotiaan eleet ovat olleet seksuaalisesti vihjailevia. Asianomistajan mukaan tuomittu tiesi hänen ikänsä.

Ainakin jälkimmäisen tapaamisen aikana paikalla oli myös muita lapsia. Asianomistaja kertoi äidilleen molempien kohtaamisten jälkeen tapahtuneesta. Kyseinen mies oli jutellut asianomistajalle myös aiemmin, mutta ilman ongelmia.

Tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen

Tuomittu kertoi, että voisi ottaa asianomistajan vaimokseen, jos tämä olisi vanhempi ja hän nuorempi. Mies oli tekojen aikana päihtyneessä tilassa.

Tuomittu on kiistänyt käyttäytyneensä teonkuvauksessa todetulla tavalla. Tuomittu kertoo myös luulleensa asianomistajan olevan yli 16-vuotias. Hän kuitenkin myöntää tavanneensa asianomistajan kahdesti sekä tarjonneensa hänelle rahaa.

65-vuotias mies tuomittiin teoista kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan 1 000 euron vahingonkorvaukset henkisestä kärsimyksestä.

Lue myös:

    Uusimmat