Kahta en vaihda, sanoo Subaru-mies: nelivetoa ja bokserimoottoria.
Japanilaiset rakastavat harmoniaa, joten Subarun päätös päätyä bokserimoottoreihin 50 vuotta sitten on helppo ymmärtää. Se oli kaikista erilaisista polttomoottorirakenteista nimenomaan se harmoniaa eniten tarjoava vaihtoehto.
Japanilaiset testasivat 50 vuotta sitten kolmea eri konstruktiota uuteen etumoottoriseen autoonsa: suoraa neloskonetta, V4:ää ja bokseria. Bokseri oli näistä kallein valmistaa, mutta harmonia siis ennen kaikkea…
Keksintönä bokseri ei ole uusi, sen keksi itse asiassa Mercedeksen isä Karl Benz. Hän myös patentoi ratkaisun vuonna 1896. Vuosien saatossa bokseria ovat käyttäneet monet autonvalmistajat, ja tunnetuimpia bokseriautoja ovat VW Kupla sekä Porschen eri versiot. Idean takamoottoriseen Kansanautoon Ferdinand Porsche kopio Tatralta. Myös Rättisitikka kuuluu bokserileiriin. Moottoripyöräpuolella tunnetuin bokserivalmistaja on BMW. Ilmailussa bokseri on yhä laajassa käytössä pienkoneiden moottorina.
Valtamoottoriksi bokseri ei ole koskaan noussut, mutta Subaru on silti pitäytynyt tiukasti päätöksessään; se on ainoa valmistaja, jonka mallistoon ei kuulu mitään muita moottoreita kuin boksereita. Bokseritekniikkaa käytetään Subarulla bensakoneiden lisäksi myös dieseleissä, ja onka bensaboksteri yhdistetty jo myös hybriditekniikkaan.
---
Virstanpylväitä bokseri-Subarujen historiassa
Subaru 1000
Ensimmäisen kerran bokseri sovitettiin Subarun keulalle vuonna 1966 litraisena versiona ja siksi tuo auto sain mallinimen 1000. Tehoa myllystä otettiin 55 heppaa, ja bensaa paloi viisi litraa sadalla kilometrillä. Moottorista viritettiin myös kireämpi sporttiversio SS, jossa oli tehoa 67 hv.

