USA 2006. Ohjaus: Zack Snyder. Käsikirjoitus: Snyder, Kurt Johnstad, Michael Gordon – Frank Millerin kirjasta. Tuotanto: Mark Canton, Bernie Goldmann, Gianni Nunnari, Jeffrey Silver. Kuvaus: Larry Fong. Leikkaus: William Hoy. Musiikki: Tyler Bates. Pääosissa: Gerard Butler, Lena Headey, Dominic West, David Wenham, Vincent Regan, Michael Fassbender. Kesto: 118 min.
Pompöösi pöhköys hipoo uusia huippulukemia Zack Snyderin verisessä taistelueepoksessa. Ja juuri siksi se mitä ilmeisimmin tulee myös löytämään oman uskollisen fanikuntansa. Lähtökohdan ohjaaja-käsikirjoittaja Snyderin (Kuolleiden aamunkoitto) kulttimainetta tavoittelevalle visiolle on tarjonnut Sin Cityn luojan, Frank Millerin, ultraväkivaltainen sarjakuvaromaani.
300 on kuvaus kuuluisasta, 480 eaa. käydystä Thermopylain taistelusta, jossa kuningas Leonidasin (Gerard Butler) johtama kolmen sadan miehen spartalaisjoukko teki urheaa vastarintaa ylivoimaista persialaisvalloittajaa vastaan. Kserksesin (Rodrigo Santoro) armeija oli moninkertainen: arviot sen vahvuudesta liikkuvat 200 000:sta aina kahteen miljoonaan sotilaaseen. Mahdottomiin urotekoihin yltäneet spartalaiset kannustivat esimerkillään koko Kreikan yhtymään taistoon demokratian puolesta, yhteistä vihollista vastaan.
Tarkkaa historiallista sotakuvausta 300 ei katsojalleen silti tarjoa. Päinvastoin, Snyder tiimeineen on ottanut vapauksia vähän joka suunnalla. Lopputulos muistuttaa enemmän tyyliteltyä fantasiaa kuin esimerkiksi muutaman vuoden takaista Troijaa (Troy, 2004). Yksilöllisten henkilöhahmojen sijaan saamme tutustua silmittömään verenvuodatukseen, jonka toimijat ovat yksiulotteisia arkkityyppejä ja jonka tavoitteena on kohottaa testosteroniarvoja myös spektaakkelin (mies)katsojissa. Verenpunaisten mainosten perusteella näytöslipun ostavat tuskin jäävät hienosyisempää kerrontaa edes kaipaamaan.
300 muistuttaa erehdyttävästi amerikkalaisen television painiviihdettä öljyttyine lihaskimppuineen ja toinen toistaan kammottavampine naamavärkkeineen. Eräänlaisesta katkeamattomasta show-ottelusta elokuvassa onkin kysymys, sillä itse juoni on pelkkä hatara tekosyy tappamisen, silpomisen ja muun kuolemanpalvomisen jalkojen juuressa. Millerin sarjakuvan tyylittelevää visuaalisuutta tavoitteleva väriskaala ja kohtausten virtuaalitausta vieraannuttavat ja käyvät pitemmän päälle raskaiksi katsella. On kuin istuisi suunnattoman suuren videopelin äärellä, mutta ilman omaa ohjainta. Samaan hengenvetoon voi myös miettiä, miten mielenkiintoista pelkkä toisten pelaamisen seuraaminen lopulta on. Ei tarvitse olla kummoinenkaan neropatti arvatakseen 300:n jatkavan voittokulkuaan ensisijaisesti juuri pelikonsolimarkkinoilla.
Adrenaliinia ja atavistista älämölöä valkokankaalle vyöryttävä 300 tuntuu aidosti tykkäävän tappamisesta ja itsensä uhraamisesta. Sellaisena se antautuu myös läpeensä naurunalaiseksi, mikä toki kielii tietynasteisesta itseironian tajusta. Jos uskolliseen Miller-filmatisointiin suhtautuu homoeroottisella camp-asenteella ja vieläpä hyväksyy sen esittämän tulkinnan historiallisesta käännekohdasta sormustenherramaisena veribalettina, saattaa hyvähermoinen katsoja innostua leffan jälkeen itsekin urahtelemaan ja repimään rautaa – läheisellä kuntosalilla.
Teksti: Outi Heiskanen