30 vuoden takainen hairahdus ajoi Lean ikuiseen velkavankeuteen

Maksuhäiriöiden määrä hipoo 90-luvun ennätystä 4:59

Lea Linneon mukaan hän ja monet muut ovat ikuisessa velkavankeudessa, koska velat eivät vanhene koskaan.

Linneo on nykyisin työkyvyttömyyseläkkeellä, kun velkahuolet veivät terveyden. Ylivelkaantuminen sai alkunsa jo nuoruudessa muutamien satojen markkojen osamaksulaskuista.

– Nuoruudessa 30 vuotta sitten tuli osteltua kaikenlaista osamaksulla. Tällä hetkellä velkaa on vielä 25 000 euroa, koska perintätoimistot toimivat niin, että ne makuuttavat velkoja neljä vuotta. Sitten ne laittavat ne uudelle kierrokselle oikeuden kautta. Niin velat eivät vanhene koskaan, vaikka sanotaan, että velat vanhenevat. Se on vale, väittää Linneo.

Sosiaalitoimiston ratkaisu: leipäjono

Linneo kertoo hakeneensa apua kaikkialta, mutta turhaan. Hän on joutunut ottamaan jopa pikavippejä saadakseen vuokransa maksettua.

– Sosiaalitoimiston mukaan pikavippejä ja velkoja ei oteta heillä huomioon.  Sieltä neuvottiin, että antakaa pikavippien mennä ulosottoon. Tällä tavoin ihmisiltä viedään luottotiedot väkisin, kun sosiaaliviranomaiset voisivat tulla vastaan tässä tilanteessa.

Linneon mukaan apua ei ole saanut edes Takuusäätiöltä, koska kaikki velat kattavaa sosiaalista luottoa voi saada vain noin 7000 euroa.

– Hyvä, jos 150 euroa jää käteen kuukaudessa pakollisten menojen jälkeen.

Linneota ärsyttää sosiaalitoimiston neuvo, että jos he eivät voi auttaa, niin apua voi saada ruokajonosta.

– Sosiaalitoimistosta ei apua tule, ei sitten pätkääkään. 

Puhelin ja tietokone turhaa ylellisyyttä 

Linneo ihmettelee sosiaalitoimiston kantaa, jonka mukaan puhelin ja tietokone ovat ylellisyyttä eikä niihin saa siksi avustusta.

– Niitä ilman ei kuitenkaan tule toimeen. Sosiaalitoimisto vastaa, että ainahan voi mennä kirjastoon. Kaikille tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. 

– Harkinnanvaraista toimeentulotukea on lähes mahdoton saada. Olen lukuisia kertoja kysynyt, että miten voisin saada tätä tukea. Tähän virkailija on todennut, että hän ei tiedä! Kyllä se vähän nyppii.

Linneon mukaan jatkuvat kielteiset vastaukset aiheuttavat sen, että kukaan ei enää jaksa valittaa.

Velkajärjestely suisti työttömyyteen

 Linneo oli velkajärjestelyssä olleessaan vielä työelämässä, mutta sen hän koki liian rankaksi. 

– Ulosotto vei silloin palkastani lähes kaikken. Minulle jäi juuri ja juuri vuokrarahat tilille enkä saanut sosiaalitoimistosta mitään. Järjestely oli liian vaikea, enkä päässyt maksusuunnitelmaan. Tämä järkytti terveyttäni niin, että jouduin lopulta jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. 

Linneo kertoo oppineensa elämään jatkuvassa pennin venyttämisessä.

– Useimmat tuntemani ihmiset, jotka ovat samassa tilanteessa, luovuttavat avun hakemisen jatkuvien kielteisten päätösten edessä. Kukaan ei jaksa loputtomiin ja moni tyytyykin kohtaloonsa. 

Laupeudentyötä muiden hyväksi

Linneo on löytänyt sisältöä elämäänsä Hurstin Laupeudentyöstä. Hän pakkaa joulun ruokapaketteja päivittäin suurella ilolla.

– Minä rakastan tätä työtä. Se on mieletön henkireikä. Minulla on maailman parhaat pomot ja työkaverit.

Lue myös:

    Uusimmat