2000-luvun suomalaiset hittinikkarit: Raju pudotus tuloissa

2000-luvun alkupuolella maailmallakin pärjänneiden suomalaismuusikoiden tulot ovat pudonneet hurjasti yhtyeiden kulta-aikojen jälkeen.

Ville Virtanen eli Darude

Darude-nimellä esiintyvä dj Ville Virtanen nousi ulkomaita myöten listoille vuonna 2000 hitillään Sandstorm. Sandstorm oli menestys Isossa-Britanniassa ja koko Euroopassa. Kappaleen tuottajana toimi Jaakko Salovaara. Sandstorm kuului maailman parhaiten myyneisiin singleihin vuonna 2000.

Huikean menestyksen myötä Virtasen ansiotulot olivat vuonna 2001 komeat 184 163 euroa. Tuoreimpien verotietojen mukaan Virtasen tulot ovat tippuneet huippuvuosien jälkeen. Vuonna 2009 Virtanen tienasi 38 133 euroa.

Raymond Ebanks - Bomfunk MC's

Raymond Ebanks eli B.O.DUBB/B.O.W tunnetaan Bomfunk MC's -yhtyeen alkuperäisenä jäsenenä. Vuonna 1998 perustettu yhtye nousi menestykseen vuonna 2000 hitillään Freestyler. Freestyler nousi Suomen lisäksi listojen kärkeen muun muassa Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Myös tämän yhtyeen taustajoukoissa tuottajana hääri Jaakko Salovaara.

Menestyksen myötä vuonna 2001 Raymondin ansiotulot nousivat 185 590 euroon. Freestyler-kappaleen laajuista hittiä yhtyeeltä ei myöhemmin tullut ja albumin In Stereo myyntiluvut jäivät odotettua alhaisimmiksi. Vuonna 2008 Raymondin ansiotulot olivat 32 640 euroa. Vuonna 2009 hänellä ei ollut verotettavaa tuloa Suomessa.

Jaakko Salovaara eli JS16

Jaakko Salovaara, taiteilijanimeltään JS16, on suomalainen tanssimusiikkituottaja ja -muusikko. Salovaara on toiminut muun muassa Daruden ja Bomfunk MC's -yhtyeen tuottajina. Tuottaja-Emman vuosina 1998-2000 voittanut Salovaara on myös Dallas Superstars -yhtyeen jäsen.

Tuottaja-Salovaara tienasi vuonna 2001 huikeat 332 080 euroa. Vuonna 2009 miehen ansiotulot olivat 73 724 euroa.

Tidjân Ba - Kwan

Tidjân lauloi Kwan-yhtyeessä Marikon kanssa. Kwan keikkaili ahkerasti ympäri Suomea erityisesti 2000-luvun alkupuolella. Yhtyeen hitteihin kuuluivat muun muassa kappaleet Padam, Late, Shine, Diamonds ja Tainted Love. Nykyään suomalais-senegalilainen Tidjân omistaa vaateliikkeen ja on mukana kuntosali-bisneksessä.

Maailmalla pärjänneiden Daruden ja Bomfunk MC's -yhtyeen tuloihin Tidjânin tulot eivät yllä. Kwan-yhtyeen kulta-aikana, vuonna 2003 Tidjânin ansiotulot olivat 45 368 euroa. Vuonna 2009 miehen tulot olivat pudonneet 12 538 euroon.

Tatu Ferchen - Far Out ja Kwan

Tatu Ferchen nousi kansan tietoisuuteen 2000-luvun alussa MTV3:n Far Out -ohjelmassa, jossa hän seikkaili yhdessä Eekan kanssa. Far Outin voiton myötä kaksikko sai Subille myös oman Sixpack-ohjelman. Myöhemmin Tatu on toiminut juontajana ja hänet tunnetaan myös Tidjânin tapaan Kwan-yhtyeestä.

Tatu on muusikkojoukon ainoa poikkeus, miehen bisnekset ovat nimittäin parantuneet 2000-luvun alusta. Vuonna 2001 Tatulla oli ansiotuloja 30 783 euroa. Vuonna 2009 miehen tulot olivat nousseet 51 978 euroon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat