Lapsuudesta tuttu liikuntaväline voikin olla se kaikkein paras ja toimivin.
Crossfit, ilmajooga ja bodypump. Selena Yeager kertoo työskennelleensä henkilökohtaisena kuntovalmentajana jo 21 vuoden ajan, ja on pitkän uransa aikana nähnyt erilaisten liikuntavillitysten tulevan ja menevän. Vaikka uusia tehokkaita rasvanpolttomenetelmiä putkahteleekin koko ajan lisää, Yeager luottaa vanhaan ja hyväksi todettuun kuntoiluvälineeseen – polkupyörään.
Nainen kertoo nähneensä uransa varrella lukuisia menestystarinoita, joissa pyöräily on ollut tärkeässä roolissa painonpudotuksen kannalta. Mutta mikä tekee pyöräilystä niin erinomaisen lajin?
Se ei ole vain liikuntaa – se on myös hauskaa
Sen lisäksi, että pyöräily polttaa runsaasti kaloreita, sen harrastaminen on vaivatonta ja mukavaa; voit tuntea itsesi jälleen lapseksi ja viilettää menemään tuulen hivellessä kasvojasi. Helppouden lisäksi pyöräily on laji, jossa maisemat vaihtuvat tiuhaan, eikä se näin ollen käy heti tylsäksi.
Vaikka moni meistä harrastaa liikuntaa vain siksi, että kokee sen välttämättömänä pakkona omalle hyvinvoinnille, liikunnan tulee olla myös hauskaa, jotta sitä jaksaa jatkaa vuodesta toiseen. Ja pyöräily jos mikä on juuri tällainen laji!

