Puutarhan vaikutus ihmisen mieleen on kiistatta rentouttava. Sen suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa, jotta siellä oleskelu todella muodostuisi sellaiseksi. Puutarhan eri elementit – kasvit, varjoa antavat katokset, käytävät, polut, penkit, vesiaiheet ja oleskelualueet – tukevat oikein toteutettuina toinen toistaan halutun tuloksen saavuttamiseksi.
Materiaalivalinnoissa kannattaa suosia aitoja luonnonmateriaaleja. Puukantiset terassit tuntuvat lämpimältä jalalle, ovat ystävällisempiä putoaville tavaroille ja materiaalikustannuksiltaan usein edullisempia kuin kivetyt. Liuske- tai muilla luonnonkivillä päällystetyt terassit puolestaan sopivat erityisesti silloin, kun puutarhan ilmeeseen halutaan viimeisteltyä tyylikyyttä.
Aurinkoisilla paikoilla tarvitaan myös varjoa. Sitä saadaan aikaan pergoloilla, huvimajoilla tai sijoittamalla oleskeluryhmä varjoa antavan puun siimekseen. Uusimpia varjonantajia ovat tukevasta kankaasta valmistetut "purjeet", joita voi ripustaa tai kiinnittää varjoksi eri tavoin.
Oma merkityksensä levolle ja rentoutumiselle on katseenvangitsijoilla, joita on käytetty puutarhoissa kautta aikojen. Parhaimmillaan ne onnistuvat pysäyttämään stressaantuneenkin kulkijan ja irrottamaan tämän ajatukset päivän askareista. Tehokkaita ovat esineet, joilla saadaan luotua halutunlaista tunnelmaa: niillä voidaan hauskuuttaa, rauhoittaa tai pysähdyttää.
Katseenvangitsijoita kannattaa sijoittaa puutarhaan harkiten. Usein yksi tehokas toimii paremmin kuin monta ilmeeltään erilaista. Valikoima on lisääntynyt viime vuosina kiitettävästi ja nyt on saatavissa niin palloja, obeliskeja, huippusuosittuja pajukoristeita kuin japanilaisaiheisia graniittiesineitäkin. Ja jos miellyttävää ei löydy hyllystä, uniikin kappaleen voi teettää ammattilaisella!
Portti lastenvaunumitoituksella
Kohteenamme oleva rivitalopiha on suunnittelijan kannalta ihanteellinen, sillä edelliset asukkaat eivät ole tehneet sille yhtään mitään. On vain poistettava rikkaruoho, minkä jälkeen päästään tekemään koko piha aivan uusiksi.
Rehevä pensasaita rajaa pihan taloyhtiön yhteisestä piha-alueesta. Koska budjetti on vain 500 euroa, seinän vieressä oleva terassi ja sivuilla olevat puuaidat jätetään pääosin ennalleen. Vanha nurmikko otetaan pois ja parannetaan maata tuomalla tilalle uutta maa-ainesta. Vanha pensasaita jätetään ennalleen, joskin yksi pensas poistetaan ja laitetaan sen tilalle kaariportti. Koska perheeseen on tulossa uusi jäsen, portti mitoitetaan sellaiseksi, että sen kautta pystyy kulkemaan helposti myös lastenvaunujen kanssa.