16-vuotias brittinäyttelijä kuoli tapaturmaisesti – isä: ”Uskon tosissani, ettei hän tarkoittanut tehdä sitä”

Lastenkanava CBBC:lta tuttu brittinäyttelijä kuoli Lontoossa 7. huhtikuuta. Hän oli tehnyt näyttelijän töitä taaperosta saakka ja oli menehtyessään 16-vuotias.

Kuolemansyytutkijan mukaan Mya-Lecia Naylor kuoli tapaturmaisesti, uutisoi BBC.

– Hän oli valtavan lahjakas näyttelijä, laulaja ja tanssija, CBBC kommentoi.

Kuolemansyytutkija kertoo, että Naylor löydettiin kuolleena perheensä talolla sijainneesta telttakatoksesta. Pelastuslaitos saapui paikalle hätäkeskukseen tehdyn puhelun perusteella. Naylor todettiin kuolleeksi sairaalassa pian tapahtuneen jälkeen.

CBBC kertoi Naylorin kuolemasta Instagram-tilillään.

"Uskon, että hän halusi vain todistaa jotain"

Naylor oli viettänyt kuolemaa edeltävät hetket perheensä kanssa elokuvaa katsoen ja tulevaisuuttaan suunnitellen. Vanhempien mukaan Naylor oli ollut kotiarestissa, ja häntä oli estetty osallistumasta juhliin.

Vanhempien mukaan Naylor oli ollut huolissaan koulumenestyksestään, mutta mikään ei viitannut siihen, että hän haluaisi viedä henkensä.

Isä Martin Naylor uskoo, että hänen tyttärensä teko oli hetken mielijohde, eikä sen ollut tarkoitus päättyä kuolemaan.

– Uskon, että hän halusi vain todistaa jotain. Uskon tosissani, ettei hän tarkoittanut tehdä sitä.

Naylorin puhelimesta, kannettavalta tietokoneelta tai sosiaalisesta mediasta ei löydetty tutkinnan aikana mitään epäilyttävää. 

Lue myös:

    Uusimmat