14-vuotias laski päin talutushihnaa ja sai silmävamman – uutta tietoa Himoksen turmasta: Koiraa ulkoilutettiin sallitulla paikalla, ulkoiluttajat eivät poistuneet paikalta vaan hälyttivät ensimmäisenä apua

MTV Uutiset kertoi tapauksesta, jossa 14-vuotias Mico laski Himoksella koiran talutushihnaa päin ja loukkasi silmänsä. Tapauksesta on tullut nyt uutta tietoa, koska toinen osapuoli ei ollut aiemmin tiedossa.

Himos julkaisi päivityksen Facebookissa, jossa he etsivät silminnäkijöitä.


Koiranulkoiluttajat ovat nyt ilmoittautuneet Himokselle. Alkuperäisen tiedon mukaan he olivat poistuneet paikalta.

– Tapahtumien kulusta on selvinnyt, että he olivat hälyttäneet rinne-ensiavun paikalla, eivät suinkaan poistuneet paikalta, Himoksen toimitusjohtaja Elsi Ojala kertoo.

Koiran täytyy olla omistajan valvonnassa

Himokselta on annettu yhteystiedot asianosaisille, jotka sopivat asian keskenään. Pojan äidin mukaan hän on käynyt asiaa läpi koiranulkoiluttajan kanssa. Äiti kiistää Himoksen toimitusjohtajan kertomuksen siitä, että koiranulkoiluttaja olisi hälyttänyt apua paikalle. Ulkoiluttajat olivat äidin mukaan pahoitelleet hänelle, etteivät jääneet paikan päälle. 

Tapaturma sattui tasaisella alueella rinteitten alapuolella. Koirat saavat olla alueella hihnassa, mutta niiden täytyy olla omistajan tarkassa valvonnassa. Ojalan mukaan samankaltaisia onnettomuuksia ei ole ennen tapahtunut.

– Rinteiden alla on tasainen, kulkua ja siirtymistä varten varattu alue, jossa tämä tapahtui. Kytketyt koirat saavat olla alueella. Rinteessä ja pulkkamäessä ei tietenkään saa olla koiria, ja siellä tavatut koirat poistetaan rinteestä, Ojala selventää.

Juttua tarkennettu 27.2. klo 10:23: Äidin tiedot siitä, kuka oli hälyttänyt apua paikalle. 

Lue myös:

    Uusimmat