13 tilannetta, joissa seksi on ratkaisu ongelmiisi

Joskus on tilanteita, jotka ratkeavat vain petipainilla.

Onko joku joskus sanonut, ettei seksi ratkaise ongelmiasi? Vaikka seksi ei olekaan ehkä ratkaisu kaikkiin tilanteisiin, tuollaisen kommentin antaja ei ehkä ole koskaan kokenut tajunnanräjäyttävää orgasmia tai saanut päänsärkyään lievitettyä seksin voimin.

Näissä tilanteissa seksi on todellakin ratkaisu ongelmiisi.

1. Kun et saa unta

Kuka tarvitsee yrittiteetä, kun ratkaisu ongelmiisi makaa vieressäsi?

2. Kun yritätte päästä yli riidastanne

Hän sanoi olevansa pahoillaan. Annoit anteeksi, ja tarkoititkin sitä, mutta osa sinusta haluaa vielä läimäistä häntä. Anna sen sijaan piiskaa, hypätkää sänkyyn, ja minuuteissa olette taas takaisin omia söpöileviä itsejänne.

3. Kun työ stressaa

Toivoisit, että voisit lähteä toimistosta, mutta sinulla on kokous huomenna, jota sinun pitää valmistella ja pomosi pitää käydä vielä läpi tekemäsi raportti. Kuulostaa siltä, että sinun pitäisi sopia myöhäisillan tapaaminen miehesi kanssa, jotta hän voisi saada sinut ajattelemaan hetkeksi muutakin kuin palkanlaskennan Penaa.

4. Kun et ehtinyt treenata

Ei ole kiistämistä, etteikö liikunta nostaisi mielialaa, mutta joinain päivinä ei vain ehdi kuntosalille. Onneksi seksistä on hyötyä niin liikunnan saralla kuin siinäkin, että hehkut vaakamambon seurauksena enemmän kuin joogan jälkeen ikinä.

5. Kun yrität viivytellä

Sanoit, että siivoat tänään vaatekaappisi, mutta... teet sen myöhemmin, koska nyt harrastat seksiä.

6. Kun toinen teistä lähtee matkoille

Ikävöit häntä tulevina päivinä, hän ikävöi sinua, ja olette kumpikin yksinäisiä eri kaupungeissa. Turha asiasta on jaaritella, antakaa toisillenne alastomat ja hikiset hyvästit.

7. Kun sinua tylsistyttää

Tylsistyminen voi johtaa kaikentyyppisiin huonoihin päätöksiin, kuten verkkoshoppailuun tai otsatukan leikkaamiseen (itse). Antaudu sen sijaan vaikka pikaseksille ja vältät rahantuhlauksen tai ulkonäkösi pilaamisen.

8. Kun tarvitset piristystä iltapäivällä

Kävit kirjastossa aamulla, sinulla on polttarit myöhemmin päivällä, mutta olet unelias ja nuutunut, etkä tiedä, miten jaksat juhlia yömyöhään. Sen sijaan, että testaisit kahvia tai energiajuomaa, lataa akkusi vanhalla kunnon rakkaushormonilla, oksitosiinilla. Arvasit oikein, sitä syntyy seksin aikana.

9. Kun kampaaja pilasi hiuksesi

Olet itkenyt. Olet käsitellyt asian. Olet lähettänyt teksiviestin ystävällesi. Tukkatilannettasi ei juuri nyt pelasta mikään, mutta seksi saattaa auttaa muistamaan, etteivät hiuksesi ole muutenkaan se asia, jota miehesi pitää sinussa kuumimpana.

10. Kun ette pysty päättämään, mitä elokuvaa katsoisitte

Sinä haluaisit katsoa jotain romanttista, mies toimintaa. Yhdistäkää kummatkin genret, unohtakaa elokuva, ja hypätkää petiin puuhaamaan.

11. Kun olette menossa myöhään syömään, ja olette molemmat nälkäisiä

Olette saaneet pöytävarauksen vasta iltakymmeneksi, ettekä halua pilata ruokahaluanne syömällä jotain pientä sitä ennen. Olette kumpikin nälästä kärttyisiä, ettekä tiedä, miten tulette edes toimeen toistenne kanssa, jos ette saa pian ruokaa. Huitokaa nälkä pois tyydyttämällä tarpeenne muilla keinoin.

12. Kun ostit uusia alusvaatteita hetken mielijohteesta

Kumosit liian monta espressoa kahvilassa, ja löysit itsesi alusvaateliikkeestä sovittamasta seksikästä yöasua. Pue se päällesi heti, kun pääset kotiin, ja käy pian selväksi, että ostopäätöksesi oli sekä vastuullinen että perusteltu.

13. Kun majoituitte kamalaan hotelliin

Lakanat ovat jäykät, ilma on tunkkainen, etkä uskalla edes kurkistaa sängyn alle. On vain yksi tapa unohtaa kamala hotellihuoneenne – ja siihen ei liity huonepalvelulle soittaminen.

Lue myös:

    Uusimmat