13 F1-kisaa, joita ei koskaan ajettu loppuun

Formula ykkösten historia tuntee 13 osakilpailua, jotka ovat syystä tai toisesta keskeytyneet ennen aikojaan. Osassa kisoista punaiset liput ovat pelastaneet kuljettajat vakavilta onnettomuuksilta, mutta toiset ovat ehtineet johtaa traagisiin seurauksiin.

1971 Kanadan GP

Kauden toiseksi viimeiseksi kisaksi syyskuulle sijoitettu Kanadan GP ajettiin vuodesta 1971 alkaen Toronton lähistöllä Mosport Parkin radalla. Sää oli surkea jo kisapäivän aamusta lähtien eikä sade hellittänyt startin lähestyessä. Jo elokuussa mestaruutensa varmistanut Jackie Stewart karkasi paalupaikalta muilta näkevyyden peittäneen vesisumun vuoksi eikä skottia uhannut sen jälkeen kukaan. Suurta draamaa ei nähty, mutta kilvanajo muuttui niin varovaiseksi köröttelyksi, että järjestäjät päättivät keskeyttää kisan 64 kierroksen jälkeen.

1974 Brasilian GP

Kisa, jossa kaikki mahdollinen meni pieleen. Lähtö Interlagosin radalla Sao Paulossa myöhästyi, kun humalaiset katsojat olivat pommittaneet rataa lasipulloilla. Kun kilpailu päästiin starttaamaan, osa kuljettajista ei huomannut lähettäjän lippua lainkaan. Sekaannuksesta hyötynyt Lotuksen ruotsalaiskuski Ronnie Peterson ajoi ilmeisesti radalle jääneisiin lasinsiruihin ja rikkoi renkaansa. Kotiyleisön riemuksi Emerson Fittipaldi otti johtopaikan, mutta kierroksella 31 alkanut rankkasade keskeytti kisan välittömästi. McLarenilla ajanut Fittipaldi julistettiin voittajaksi.

1975 Espanjan GP

Montjuicin surullinen kisaviikonloppu käynnistyi skandaalilla, kun kuljettajat saivat harjoitusten alla selville, että rataa ympäröivien turva-aitojen pystytyksessä on ilmennyt vakavia laiminlyöntejä. Ainoastaan muutama kuskijärjestön ulkopuolelle jättäytynyt kävi testaamassa autoaan radalla. Tallien mekaanikot osallistuivat itse lauantain vastaiseen yöhön venyneisiin korjaustalkoisiin, mutta kuskit eivät edelleenkään olleet vakuuttuneita turvallisuudesta. Lopulta epätoivoiset espanjalaisjärjestäjät uhkasivat talleja oikeusjutulla ja omaisuuden takavarikoinnilla, joten kisa suostuttiin käynnistämään. Protestia johtanut Emerson Fittipaldi ei osallistunut kisastarttiin lainkaan. Kilpailu käynnistyi joukkokolarilla, mutta pahin oli vasta edessä. Rolf Stommelenin takasiipi rikkoutui kierroksella 26, mikä sinkosi auton turva-aidan yli tappaen viisi katsojaa. Keskeytyneen kisan voittajaksi julistettiin McLarenin saksalaiskuski Jochen Mass.

1975 Britannian GP

Saman vuoden heinäkuussa käytyä Silverstonen kisaa päästiin ajamaan pitkään pääasiassa kuivalla radalla, kunnes taivas repesi 12 kierrosta ennen maalia. Muutama auto ehti suunnata varikolle renkaidenvaihtoon, mutta samaan aikaan toisaalla hurja sadekuuro aiheutti neljän palkintopallipaikasta kamppailleen kuljettajan keskeytyksen. Samassa mutkassa matka katkesi usealla muullakin autolla. Kärkipaikkaa pitänyt Fittipaldi pysäytettiin maalisuoralle pienessä tihkusateessa. Käsiään levitellyt brassikuski huomasi syyn nopeasti, kun rankkasade kasteli hänet perinpohjaisesti ja ystävällinen ratavirkailija tarjosi lippuaan sateensuojaksi. Kisan nopea keskeytys oli helpotus itsensä ulos kolaroinneille kuskeille, jotka saivat näin pitää sijoituksensa ja MM-pisteensä.

1975 Itävallan GP

Samalla kaudella nähtiin vielä kolmaskin Grand Prix, jota ei ikinä ajettu ruutulipulle asti. Rataturvallisuus nousi jälleen puheenaiheeksi, kun amerikkalaiskuski Mark Donohuen raju ulosajo harjoituksissa tappoi kaksi ratavirkailijaa, ja päävamman saanut kuljettajakin menehtyi kolme päivää myöhemmin. Sunnuntain kisan lähestyessä taivas alkoi jälleen uhkaavasti tummua ja vain Brabham-pomo Bernie Ecclestonen sinnikäs painostus sai kisajärjestäjät uskomaan, että autot on saatava ennen starttia vaihtamaan sadekelin renkaat. Kotiyleisön suosikki Niki Lauda starttasi paalupaikalta, mutta Ferrarin vaikeudet sadekelin ajettavuudessa pudottivat hänet kuudenneksi. Jochen Massin spinnauksen jälkeen kuskijärjestö ja järjestäjät päättivät katkaista kilpailun kierroksella 29. Uusintastarttia ei tullut, kun yli-innokas ratavirkailija heilutti ykkösenä ajaneelle Vittorio Brambillalle ruutulippua. Brambilla rysäytti vielä autonsa seinään ennen kuin March-talli ehti aloittaa voitonjuhlansa. Kisasta jaettiin vain puolikkaat pisteet ja Laudan mestaruuden varmistuminen oli jo käytännössä taputeltu.

1981 Belgian GP

Kisaviikonloppu Zolderin radalla käynnistyi traagisesti, kun Osella-tallin mekaanikko kompastui varikkosuoralla ja jäi Williamsin Carlos Reutemannin yliajamaksi. Mekaanikko kuoli kisan jälkeisenä maanantaina kallonmurtumaan. Ennen kisaa F1-tallien henkilökunta protestoi oloja liian kapealla varikkosuoralla. Muutamat kuskit yhtyivät mielenilmaukseen, mutta järjestäjät liputtivat lämmittelykierroksen käyntiin ja saivat aikaan kaaoksen. Ricardo Patrese yritti lähtösuoralla heiluttaa käsiään moottorin sammumisen merkiksi, ja Arrows-mekaanikko säntäsi lähtösuoralle starttaamaan autoa uudelleen, kun samaan aikaan kisa käynnistyi. Takaa startannut auto ajoi Patresen perään jättäen mekaanikkoparan kahden auton väliin. Kuin ihmeen kaupalla tämä selvisi tapauksesta murtuneella jalalla ja muutamilla pahoilla ruhjeilla. Kisa ei kuitenkaan katkennut tähän, vaan uusintastartin jälkeen iskeneeseen sateeseen. Reutemann piti johtopaikkaa, kun GP lopulta keskeytettiin 16 kierrosta ennen suunniteltua pituutta melko kevyen sateen takia. Argentiinalaiskuski seisoi ykköskorokkeella lasittunein ilmein eikä ottanut vastaan voittosamppanjoita.

1984 Monacon GP

Monte Carlossa on ajettu lukuisia sateen kastelemia kisoja, mutta vain kerran sade on estänyt järjestäjiä viemästä kisaa loppuun. Vuoden 1984 Monacon aika-ajoissa Martin Brundle ajoi rajusti ulos, mutta selvisi suureksi onnekseen säikähdyksellä. Sunnuntaina rata tulvi jo lähtöhetkellä ja kuuluisa tunneli päätettiin (jälleen Ecclestonen painostuksesta) kastella, jotta ero lainehtivaan rataan olisi mahdollisimman pieni. Mutta kun sade vain yltyi, punaiset liput heiluivat jo kierroksella 26. Tässä kohtaa tulokaskuski Ayrton Senna suhautti vielä johtopaikkaa pitäneen Alain Prostin ohi, mutta lopputulokset otettiin edellisen kierroksen mukaan. Kisasta annettiin vain puolikkaat pisteet, minkä seurauksena kaikkien aikojen tiukin F1-mestaruustaisto ratkesi lopulta McLaren-kuskien välillä Niki Laudan puolen pisteen voittoon Prostista.

1990 Portugalin GP

Ongelmallisella Ferrari-kaudellaan viimein kisavoitosta ajamaan päässyt Nigel Mansell ohitti upeasti Ayrton Sennan, mutta oli lähellä keskeytystä, kun hän osui yhteen kierroksella ohitettavan Ligierin Philippe Alliot’n kanssa. Alliot syöksyi seinään, mutta Mansell pystyi jatkamaan vahingoittamatta autoaan. Brittikuskin kauden ainoa GP-voitto varmistui Estorilin radalla kymmenen kierrosta ennen loppua Arrowsin Alex Caffin ja Lola-kuski Aguri Suzukin kolaroitua keskenään. Ainoa tilanteesta seurannut vamma oli Caffin nilkan venähdys, mutta radan täyttänyt romu pakotti järjestäjät päättämään kisan siihen paikkaan.

1991 Australian GP

Auringonpaisteessa Adelaiden radalla ajettu lauantain aika-ajo sisälsi niin käsittämättömän määrän ulosajoja, että sunnuntain kisastartti kaatosateessa tuntui pelottavalta ajatukselta. Varsinkin, kun vain kaksi vuotta aiemmin järjestäjät pitivät kuskeja hengenvaarassa ajattamalla kisan loppuun asti hirmuisissa olosuhteissa. Nyt matkaan päästiin ilman lähtökiihdytyksen kolarointia, mutta vaaratilanteita riitti alkukierroksilta lähtien. Mansell pyörähti lähtösuoralla seinään ja hänet kuljetettiin sairaalaan tutkimuksia varten. Samalla kierroksella McLarenin Gerhard Berger liukasteli pahasti ja johtopaikkaa pitänyt tallikaveri Senna viittoi järjestäjille, että kisa on keskeytettävä. Näin tapahtui jo 16. kierroksella, mikä tekee Australian GP:stä 1991 kaikkien aikojen lyhimmän F1-kisan. Lopulta uusintastarttia ei saatu järjestettyä, joten tulokset jäivät voimaan. Jalkansa loukannut Mansell oli sairaalareissustaan huolimatta kisan kolmas. Hän sätti järjestäjiä päätöksestä jatkaa kilpailua, vaikka jo alkuvaiheessa rata täyttyi romusta, joka puhkoi muiden autojen renkaita.

1997 Kanadan GP

Prost-tallin ranskalaiskuljettaja Olivier Panis menetti autonsa hallinnan 15 kierrosta ennen maalia. Hänen oikean eturenkaansa ongelma suuntasi auton jyrkästi nokka edellä seinään, mistä auto kimposi toiselle puolelle ja upposi rengasvalliin. Panisin molemmat jalat murtuivat onnettomuudessa, mutta hän palasi käsittämättömästi kisavahvuuteen vain seitsemän GP:n poissaolon jälkeen. Keskeytyshetkellä Ferrarin Michael Schumacher piti 2,5 sekunnin johtoa Benettonin Jean Alesiin

2003 Brasilian GP

Turva-auto vieraili radalla Sao Paulon huhtikuisessa kaatosateessa niin tiuhaan, että välissä hankitut asetelmat menivät jatkuvasti uusiksi. McLarenin Kimi Räikkönen näytti jo menettäneen pelin, kun hän jätti johtopaikalla tulematta renkaidenvaihtoon ennen kuin letka koottiin yhteen. Hurjia ulosajoja nähtiin pitkin kisaa, mutta pahin osui kohdalle kierroksella 54. Jo kertaalleen radalla spinnannut Mark Webber rysäytti voimalla seinään radan loppuvaiheessa ja liukui auton puolikkaansa kanssa pitkälle viimeiseen mutkaan. Renault-kuski Fernando Alonso luuli keltaisten lippujen jo päättyneen, kun hän saapui täydellä vauhdilla Webberin autonromujen täyttämään onnettomuuskohtaan. Alonso paiskautui pahannäköisesti seinään, mutta nousi ylös vain pieniä kolhuja saaneena. Kisa päätettiin keskeyttää, mutta voittajasta ei ollut mitään tietoa. Jordanilla ehdittiin jo juhlia Giancarlo Fisichellan uran ensimmäistä GP-voittoa, kunnes voittajaksi julistettiin yllättäen Räikkönen, joka oli menettänyt johtopaikkansa italialaiselle juuri ennen Webberin onnettomuutta. Alonso nostettiin kisan kolmoseksi. Vasta muutamien päivien päästä pystyttiin todistamaan, että Fisichella oli juuri ehtinyt aloittaa uuden kierroksen ennen punaisia lippuja. Näin ollen lopputulokset otettiin kierroksesta, jonka lopussa hän oli johdossa, joten Jordan-kuski sai pitää voittonsa. Seuraavassa kisassa Imolassa Räikkönen ojensi voittopystin Fisichellalle.

2009 Malesian GP

Sepangin radalla odoteltiin kuivan alun jälkeen tyypillistä monsuunisadetta, jota ennakoiden Ferrari kutsui Kimi Räikkösen hakemaan sadekelin renkaat hyvin varhaisessa vaiheessa. Rankkasadetta ei kuitenkaan kuulunut ja suomalaiskuski putosi joukon hännille renkaiden kuluessa vähitellen loppuun. Mutta kun sade lopulta iski, se tuli kertaheitolla massiivisella voimalla. Brawnin Jenson Button, Red Bullin Sebastian Vettel ja Toro Rosson Sebastien Buemi pyörähtelivät radalla ja pian turva-auto saapui hidastamaan vauhtia. Rata lainehti yhdessä hetkessä eikä uusintastartille ollut mitään mahdollisuuksia, kun vesiliirron riskin lisäksi näkyvyys oli huonontunut myrskypilvien aiheuttaman hämärän vuoksi. 56 suunnitellusta kierroksesta ajettiin vain 31 ja voittajaksi puolitetuin pistein julistettiin Button ennen radan varteen jäänyttä BMW Sauberin Nick Heidfeldia ja Toyotan Timo Glockia. Räikkönen oli lopputuloksissa yhdeksäs.

2014 Japanin GP

Yksi viime vuosikymmenien surullisimmista F1-päivistä koettiin 5. lokakuuta 2014 Suzukan radalla. Taifuuni Phanfone oli saapumassa Japanin saarille ja sunnuntaiaamuna oli epäselvää, pystytäänkö koko kisaa järjestämään ollenkaan. Pahinta odotettiin kuitenkin vasta maanantaille, joten matkaan lähdettiin turva-auton saattelemana. Punaiset liput liehuivat ensimmäisen kerran jo toisella kierroksella, mutta kilpailu jatkui 20 minuutin odottelun jälkeen. Välillä sade taukosi, joten kisa saatiin vietyä aina 46. kierroksella asti, kunnes Adrian Sutilin Sauber pyörähti osuttuaan radan yli purona virranneeseen veteen. Autoja pyydettiin hidastamaan tuplakeltaisilla lipuilla, mutta Marussian Jules Bianchi ei hidastanut vauhtiaan tarpeeksi ja osui lätäkköön seuraavalla kierroksella samassa kohtaa. Vaarattoman oloinen tilanne muuttui tragediaksi, kun Bianchi pyöri kovalla vauhdilla päin Sutilin autoa siirtämässä ollutta traktoria. Bianchi jäi puristuksiin traktorin alle. Nuori ranskalaiskuski sai vakavan päävamman, jonka seurauksena hän menehtyi seuraavana kesänä. Tapauksen johdosta Kansainvälinen autoliitto FIA tiukensi sääntöjään ja jatkossa kisa keskeytetään aina punaisilla lipuilla, kun rata-alueelta joudutaan siirtämään romua. 

Lue myös:

    Uusimmat