+12 vai yli +20 astetta? Välimeren lämpö saapuu Suomen ylle, mutta ehtiikö se viiletä matkalla maahan? – "Joka toinen malli ennustaa viileää, joka toinen lämmintä"

Kaikki meteorologit ovat yhtä mieltä siitä, että lämmin ilmamassa saapuu 1,5 kilometrin korkeuteen sunnuntaiksi. Kyse on nyt siitä, säilyykö se laskeutuessaan lämpimänä.

Lämpötilat ovat alkaneet laskea tällä viikolla koko maassa, ja yöllä lämpötila voi maan pohjoisosassa laskea lähelle kymmentä pakkasastetta. Ensi yönä pohjoiseen on luvassa luntakin. Yöpakkasiin vaikuttaa kuitenkin pilvisyys.

MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela arvioi, että päivälämpötilat liikkuvat pääosin viiden ja kymmenen asteen välillä.

Viikonloppu alkaa monin paikoin epävakaisena ja sateisena, mutta sunnuntaiksi on luvassa aurikoista säätä ja kohonneita lämpötiloja.

Loppuviikko näyttää aurinkoiselta. Katso Huomenta Suomen sääkeskustelu:

Tähän viikkoon mahtuu kaikenkirjavaa säätä 1:47

– Sunnuntaina lämpötila voi kohota Etelä-Suomessa jopa yli 20:n asteen. Tällaiset lämpötilat ovat melko harvinaisia tässä vaiheessa vuotta, sanoi Jokela aamukahdeksalta.

Joka toinen malli ennustaa viileää

Aamukymmenen aikaan Forecan tietokone rupsutti ilmoille uuden säämallin, joka kumosi aamupäivän tiedot.

– Joka toinen malli ennustaa viileää, joka toinen lämmintä, sanoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Rinteen mukaan selvää on, että Välimeren leveyksiltä peräisin oleva ilmamassa saapuu Britannian kautta Suomeen sunnuntaiksi. Jos olisi kesä, lämpötila voisi kohota 25–30 lämpöasteeseen.

Ilma on kuitenkin nyt niin kylmä, että lämpö ei välttämättä laskeudu täydessä kukoistuksessaan maahan saakka. Se tarkoittaa, että lämpötila voi 20 asteen sijaan jäädä lähelle 12:ta.

– Ennusteet ovat epävarmoja. Tällä hetkellä heitetään noppaa, kumpi tulee, Rinne sanoo.

Katso viiden vuorokauden ennuste 102:lle paikkakunnalle!


Lue myös:

    Uusimmat