11.2.2003 Kalaa nauris-purjopedillä

500-600 g kuhafileitä, pakastekalaa, perattuja muikkuja tms
2 - 3 rkl sitruunamehua
n.1 tl suolaa
valkopippuria tai pippurisekoitusta
kuivattua, pakastettua tai tuoretta tilliä
2 rkl öljyä
½ - 1 purjo
1 - 2 naurista
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
1,5 - 2 dl vettä
(1 rkl kalafondia)
1 - 1,5 dl ruokakermaa tai vastaavaa
1. Huuhdo purjo ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Kuori nauriit ja raasta ne karkeaksi tai suikaloi tikuiksi. Levitä öljy uunivuokaan, lisää purjo ja nauris ja sekoita. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 10 min.
2. Murenna kuivattuja sieniä vähän ja kaada vesi niiden päälle. Anna liota hetken aikaa. Kuori tai pese tässä välissä myös puikulaperunat. Ne kypsyvät 15-20 minuutissa poreilevassa vedessä tai höyryssä. Kokeile kypsyyttä tikulla. Puikula hajoaa helposti kypsyessään liikaa.
3. Ota vuoka uunista ja lisää joukkoon liotetut sienet liemineen, kalafondi ja vähän pippuria ja sekoita.
4. Nosta kalafileet tai muikut kasvisten päälle ja mausta ne sitruunamehulla, suolalla, pippurilla ja tillillä. Liruttele päälle vähärasvainen kerma ja ravistele vuokaa vähän.
5. Kypsennä kalafileitä uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia, muikkuja 30-40 minuuttia niin ruodotkin pehmenevät. Tarjoa kalan lisukkeeksi puikulaperunoita, etikkapunajuuria ja ruisleipää.

Energia: 0,4 MJ / 95 kcal
Prot. 10 g, hh 2 g, ra. 5 g

(kuhaa nauris-purjopedillä, 250g, perunat, 150g, punajuurta, 50g, ruisleipä, 50 g + 5 g marg.)
Energia: 2 MJ / 480 kcal
Prot. 31 g, hh 50 g, ra. 17

- Toim. Kati Nappa

Lue myös:

    Uusimmat