Mansikka-marenkirulla
Mikä sopisi paremmin kesäherkuttelun jälkiruoaksi kuin ihastuttava mansikoilla höystetty marenkirulla! Mansikat voi korvata myös muilla marjoilla tai hedelmillä. Resepti on kirjasta Hellapoliisi: Kodin juhlakirja (readme.fi).
- Ruokavalio: Gluteeniton, Kasvisruoka
Ainekset
- 4 munan valkuaista
- 2 dl Siro erikoishienoa sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
Täyte
- 1 dl vispikermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
- 100 g maitorahkaa
- 1 tl vaniljasokeria
- sokeria maun mukaan
- 1-2 dl mansikoita
Pinnalle
- mansikoita
- sitruunamelissanlehtiä
Valmistusohje
Vaahdota munanvalkuaiset valkoiseksi vaahdoksi.
Lisää Siro sokeri vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen.
Levitä marenkivaahto leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Kumoa marenkilevy leivinpaperin päälle ja irrota varovasti toinen leivinpaperi.
Tässä kohtaa marenki saattaa joistakin kohdista hieman revetä, mutta se ei haittaa.
Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon maitorahka.
Mausta vaniljasokerilla ja sokerilla.
Levitä seos marenkilevyn päälle ja lohko tai viipaloi päälle mansikoita.
Kääri leivinpaperia apuna käyttäen marenkilevy rullalle.
Nosta varovasti tarjoiluvadille.
Koristele mansikoilla ja sitruunamelissanlehdillä.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Eemeli Väyrysen lohikeitto
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Kaalilaatikko – Pirjon paras resepti, johon sinäkin rakastut
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät