Kreikkalainen linssikeitto – helppo ja maistuva soppa Jennin ohjeella
Julkaistu
Liemessä-ruokabloggaaja Jenni Häyrisen kreikkalainen linssikeitto fakes on arkiruokaa parhaimmillaan. Maistuvan keiton salaisuus on liemi ja sen valmistus.
- Aktiivinen valmistusaika: 25min
- Kokonaisvalmistusaika: 45min
- Ruokavalio: Vegaaninen, Kasvisruoka
Ainekset
- sipuli
- 2 porkkanaa
- 3 lehtisellerin vartta
- 5 valkosipulinkynttä
- 1 dl ekstra-neitsytoliiviöljyä
- 2 rkl tomaattipyrettä
- nippu tuoretta persiljaa
- 1 rkl kuivattua oreganoa
- 4 laakerinlehteä
- 3 dl punaisia (tai ruskeita) linssejä
- 5 dl kasvislientä
- 1 tlk tomaattimurskaa
- mustapippuria
- suolaa
- 1 rkl punaviinietikkaa
Valmistusohje
- Kuori sipuli ja porkkanat. Pilko sipuli, porkkanat ja lehtiselleri pieniksi kuutioiksi.
- Kuullota kasviskuutioita reippaassa oliiviöljyssä kattilassa tai padassa 15 minuuttia.
- Lisää tomaattipyree, silputtu persilja, mausteet, linssit, kasvisliemi ja tomaattimurska. Anna porista 20 minuuttia. Ruskeat linssit kestävät hieman pidempääkin keittämistä.
- Lisää tarvittaessa hieman vettä. Mausta linssikeitto lopuksi punaviinietikalla.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti