Yhdysvaltalaisten viranomaisten mukaan Kiina on kehittämässä avaruusosaamistaan uskomatonta vauhtia haastaakseen Yhdysvaltain ylivallan avaruudessa. Aiheesta uutisoi Space.com-sivusto.
Yhdysvallat on ollut avaruuden valloituksen kiistaton kärkimaa Nasan kuulentojen myötä. Samalla Yhdysaltain avaruusosaaminen on antanut maan asevoimille etulyöntiaseman tarjoamalla vertaansa vailla olleet kommunikaatiojärjestelmät.
– Suoraan sanoen, Kiina on etenemässä henkeäsalpaavalla nopeudella. Vuodesta 2018 lähtien Kiina on yli kolminkertaistanut kiertoradalla olevien tiedustelu- ja valvontasatelliittiensa määrän, totesi kenraali Stephen Whiting Yhdysvaltain Space Command -avaruusvoimista tiistaina Coloradossa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.
Whittingin mukaan Kiina on rakentanut satelliittijärjestelmillään niin sanotun ”Kill Web” -verkoston, eli dynaamisen verkon, jonka kautta kyetään seuraamaan ja ottamaan kohteeksi Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sotilasjärjestelmiä.
Whittingin mukaan Kiinalla on lisäksi käytössään myös satelliittien tuhoamiseen kykeneviä järjestelmiä. Whittingin mukaan Kiina pitää avaruutta sodankäynnin alueena. Hän sanoo, että myös Venäjä toimii avaruudessa samaan tapaan kuin Kiina.
Lue myös: Nasan johtaja tyrmistyi Venäjän asekokeesta – syntyneen romun pelättiin uhkaavan ISS-avaruusasemaa
Puolustusministeriön alaisen National Reconnaissance Officen apulaisjohtaja Troy Meinkin mukaan Yhdysvaltain avaruusherruutta haastetaan nyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.
Uusimmat
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
20:13
Vihreiden ehdokkaat suhtautuvat myönteisimmin EU:n itälaajentumiseen – näin monta maata on jonossa
-
20:01
Leijonille täysi shokki MM-kisoissa – näin kommentoi Jukka Jalonen
-
19:55
Jättisensaatio on totta: Itävalta löi Leijonat dramaattisella viime sekunnin maalilla
-
19:53
Sdp syytti hallitusta hoitotakuun romuttamisesta ja Orpoa väärän tiedon antamisesta
-
Lataa lisää