Virtuaalivaluutan käytöstä saatu tulo verotetaan pääomatulona ja louhinnassa saatu virtuaalivaluutta ansiotulona.
Verohallinto löysi viime vuonna 30 miljoonalla eurolla virtuaalivaluuttojen myyntivoittoja, joita ei ollut ilmoitettu verotukseen. Verovalvonnan tuloksena virtuaalivaluuttoihin sijoittaneille tuli maksettavaksi 10 miljoonaa euroa pääomatuloveroa, Verohallinto kertoo.
– Saamme virtuaalivaluuttapörsseiltä jatkuvasti enemmän tietoa suomalaisasiakkaiden virtuaalivaluuttatapahtumista, mikä helpottaa näiden tulojen valvontaa. Viime vuonna löydetty summa on euromääräisesti suuri, mikä kertoo siitä, että valvonta toimii ja on tehokasta, Verohallinnon veroasiantuntija Mika Siivonen sanoo tiedotteessa.
Tulonsa ilmoittamatta jättäneille asiakkaille tulee verojen lisäksi maksettavaksi veronkorotus ja viivästysseuraamukset. Jos on kyse törkeästä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä, tapaus voi johtaa myös rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, Verohallinto muistuttaa.
Aiempaa vähemmän ilmoituksia
Verohallinnon mukaan viime vuonna yhteensä 9 800 asiakasta ilmoitti saaneensa virtuaalivaluuttatuloja vuonna 2022. Määrä on huomattavasti pienempi kuin vuonna 2021, jolloin 16 000 asiakasta ilmoitti virtuaalivaluuttatuloja.
– Kun virtuaalivaluuttojen kurssit ovat olleet matalalla, sijoittajat ovat myyneet omistuksiaan aikaisempaa vähemmän tai myyntitappioita ei jostain syystä ole ilmoitettu verotukseen, Siivonen sanoo.
Verohallinnon arvion mukaan suuri osa virtuaalivaluuttatuloja saaneista jättää yhä ilmoittamatta kyseiset tulonsa verotukseen. Virtuaalivaluuttojen myynnistä tai louhimisesta saadut tulot pitää ilmoittaa Verohallintoon esitäytetyllä veroilmoituksella.
Virtuaalivaluutan käytöstä saatu tulo verotetaan pääomatulona ja louhinnassa saatu virtuaalivaluutta ansiotulona. Virtuaalivaluutan arvona käytetään sitä euromääräistä vaihtokurssia, joka virtuaalivaluutalla on käytön tai louhinnan hetkellä, Verohallinto opastaa.
Jatkossa tietoja vaihdetaan kansainvälisesti
Verohallinto kertoo hankkineensa ja saaneensa suomalaisia koskevia tietoja useista ulkomaisista virtuaalivaluuttapörsseistä kansainvälisen tietojenvaihdon avulla. Valvontaa kohdistetaan tehostetusti niihin, joiden tiedot löytyvät saaduista aineistoista.
Tulevaisuudessa eri maiden veroviranomaiset saavat virtuaalivaluuttoihin liittyviä tietoja automaattisesti kansainvälisen tietojenvaihdon avulla. Tämän mahdollistaa Verohallinnon mukaan muun muassa EU:ssa viime vuonna hyväksytty DAC8-direktiivi.
– Vuonna 2027 Verohallinto saa huomattavasti nykyistä laajemmin tietoa suomalaisten virtuaalivaluuttakaupankäynneistä ulkomaisissa virtuaalivaluuttapörsseissä, Siivonen sanoo.
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää