Verkkokauppa.comin tämän hetken kiinnostavin tuote on Anu Saukko – "Moni on kaivannut tällaista itselleen"
Kodin elektroniikkaliike Verkkokauppa.com-sivuston tällä hetkellä vierailluin tuote on Anu Saukko Squishmallows Fuzz A Mallows -pehmolelu. Työntekijöiden ideoima nimi on herättänyt asiakkaissa pääasiassa riemastuneita reaktioita, mutta harmistuneitakin on.
Verkkokaupassa myytävän saukkopehmolelun valmistaja tulee Yhdysvalloista. Kalifornialaisen Kelly Toyn antama nimi saukkopehmolelulle on Anu Otter, eli suoraan suomennettuna Anu Saukko. Eipä siis ole ihme, että Verkkokaupan leluosasto päätti antaa saukolle suomenkielisen myyntinimen Anu Saukko.
Verkkokaupan brändi- ja viestintäpäällikkö Lauri Kutila kertoo, että Verkkokaupan tuotepuolella huomattiin englanninkielisessä tuotteessa "hauska silta suomen kieleen". Kutila ei usko, että nimi olisi ollut myyntikikka.
– Lelupuolen tyypit tuntien tässä on ollut todennäköisesti puhtaasti hauska oivallus taustalla.
Lelun nimi piristi myös Kutilan päivää, kun hän huomasi uuden tuotteen myynnissä.
– Verkkokauppa.comiin kuuluu se, että kokeillaan tällaisia juttuja.
Sen sijaan Kutila ei tiedä, miksi yhdysvaltalaisyritys oli nimennyt saukkolelunsa Anuksi.
– Ajateltiin täällä, että mahdollisesti siellä (Kelly Toyssa) on töissä suomalainen, mutta tämä on meille kyllä mysteeri.
"Moni on kaivannut tällaista itselleen"
Lelu on ollut myynnissä Kutilan mukaan muutaman viikon, ja Verkkokauppa on ehtinyt saada paljon palautetta uudesta tuotteestaan – tai lähinnä sen nimestä.
– Joukossa on myös harmistuneita, ja ymmärrän mielensä pahoittaneitakin. Toivottavasti suurin osa näkee tämän hauskana kevennyksenä.
Kutilan mukaan osassa viesteistä on muun muassa ilmaistu, että nimivalinta ollut mauton. Yksi asiakas on pyytänyt nimenvaihdosta.
Suurin osa palautteista on kuitenkin ollut Kutilan mukaan kehuvia.
– Moni on kaivannut tällaista itselleen. Ja on kuulemma jaettu tieto Anu Saukosta kaverin kanssa.
Hyvin moni kertoo toivovansa Anu Saukkoa joululahjaksi.
– En sitten tiedä, kuinka moni on sen tilannut, mutta kiinnostus on kovaa. Lelu on tällä hetkellä sivustomme vierailluin tuote.
Kutila lohduttaa, että lelua saadaan kyllä tilattua Verkkokauppaan lisää, jos siitä tulee tämän joulun hittilahja.
Katso myös: Oletko huomannut nämä asiat tutuista logoista?
Uusimmat
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
Lataa lisää