Veikkausliigan kärkiseuralta huippu-uutinen: tähtivalmentajalle jatkosopimus
Joaquin Gómez jatkaa SJK:n peräsimessä kaudelle 2024. Seinäjokelaisseura tiedotti espanjalaisvalmentajansa jatkosopimuksesta torstaiaamuna.
Gómezin, 36, sopimuksesta käytettiin optio seuraavasta kaudesta. Huippuluotsi on työskennellyt SJK:n ruorissa kaudesta 2022 lähtien.
– Joaquín ja hänen valmennusryhmänsä, ovat työskennelleet väsymättömästi viimeisen puolentoista vuoden aikana joukkueen kehittämisen eteen. Sopimuksen jatkaminen nyt ensi kaudelle, on palkinto seuran viemisestä eteenpäin, entistä ammattimaisemmalle tasolle. Samalla he ovat työskennelleet seuran muiden ihmisten kanssa yhdessä niin, että olemme saaneet rakennettua tänne voittavan ympäristön nuorille ja nälkäisille ihmisille, SJK:n tekninen johtaja Richard Dorman kommentoi Gómezin jatkoa Seinäjoella seuran tiedotteessa.
Gómez työskenteli SJK:ssa ensimmäistä kertaa seuran valmennusryhmässä jo vuonna 2020. Espanjalainen hyppäsi vuodeksi HIFK:n päävalmentajaksi ennen paluutaan Seinäjoelle kaudelle 2022.
Seinäjoesta on muodostunut Gómezille rakas paikka. Vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa asuva mies viihtyy paikkakunnalla erityisen hyvin.
Myös Englannissa Brightonin, Stoken, Derbyn ja Lutonin valmennusryhmissä toiminut Gómez uskoo SJK:n olevan hänelle tällä hetkellä oikea paikka kehittyä.
– Jos olet nuori ja lahjakas, olit sitten suomalainen tai ulkomaalainen, niin tämä seura on juuri oikea paikka sinulle tulla tekemään kovasti töitä ja tekemään urastasi paremman. Moni meistä täällä on juuri sellainen, Gómez kehui SJK:ta.
– Myös minä ja koko valmennusryhmäni olemme vielä nuoria, mutta olemme kunnianhimoisia ja haluamme koko ajan kehittyä siinä mitä teemme. Siksi SJK on juuri oikea paikka meille siihen ja se on sitä myös pelaajille.
SJK on aloittanut kauden 2023 erinomaisesti. Tappioton seinäjokelaisseura on Veikkausliigan sarjataulukossa toisena yhden pisteen verran kaksi ottelua enemmän pelannutta KuPS:ia perässä.
SJK kohtaa seuraavaksi kotonaan AC Oulun tiistaina 27.6.
Uusimmat
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
Lataa lisää