Varustelekan perustajan tviitit perussuomalaisista saivat kansan hänen alaistensa kimppuun – avautuu nyt selkkauksesta
Valtteri Lindholm perusti Varustelekan kohta 21 vuotta sitten. Armeijan ylijäämävarusteita ja tarvikkeita myyvästä yrityksestä on vuosien saatossa kasvanut kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa takova ja noin 120 maahan tavaraa myyvä kansainvälinen tekijä. Ukrainan sota vauhditti myyntiä vielä vuonna 2022, mutta vuotta myöhemmin inflaatio näkyy tuloksessa.
Valtteri Lindholmin mukaan kulunut vuosi 2023 iski myös Varustelekan tulokseen. Edeltävät vuodet ovat olleet yritykselle menestyksekkäitä, mutta inflaatio näkyy heidänkin kassavirrassaan.
Vielä vuonna 2022 Ukrainan sota näkyi myynnissä, mutta tilanne on vuoden päästä ollut jo erilainen.
– Ihmiset ovat nyt tottuneet sotaan. Toki Ukrainassa on myöskin saatu varustelogistiikka nyt parempaan kuntoon.
– Meillä on nytkin varustekeräys käynnissä, mutta eivät ihmiset niihin oikein enää osallistu.
Myös kotimaan reserviläisten halu päivittää omia varusteitaan ei enää niin ikään pysynyt samalla tasolla vuonna 2023.
– Inflaatio näkyy. Enää ei halutakaan hommata sitä kalliimpaa maastopukua, Lindholm arvelee taloustilateen vaikutuksista.
Kotimaan lisäksi kauppa vetää tällä hetkellä Lindholmin mukaan parhaiten Yhdysvaltojen ja Kanadan markkinoilla.
– Myös Saksassa menee hyvin Pohjois-Amerikan jälkeen, Lindholm kertoo.
Varustelekaa yritettiin "canceloida"
Aiempien vuosien menestys on tuonut omistajilleen taloudellista turvaa, joskin toisinaan räväkästä markkinoinnista tunnettu yritys on saanut osakseen negatiivistakin huomiota.
Ajoittaista keskustelua herättävät myös Lindholmin ulostulot, joissa niin ikään ei kuvia kumarrella, eikä mielipiteitä piilotella.
Maaliskuussa 2023 Lindholm pohti syitä Perussuomalaisten suosioon nuorison keskuudessa viestipalvelu X:ssä [ent. Twitter]. Viestiketjun voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
Kaikki eivät suhtautuneet Lindholmin mietteisiin pelkällä suopeudella. Myöhemmin Lindholm on pahoitellut kirjoitustaan "tyhminä yleistyksinä".
Lindholmin kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa maanantaina, että somekohu ei kuitenkaan yrityksen oman arvion mukaan vaikuttanut Varustelekan talouteen, joskin työntekijät saivat osansa kohusta.
Hän pyytää toimintaansa anteeksi Viiden jälkeen -lähetyksessä.
– Tein tyhmiä ja virheellisiä yleistyksiä tietystä ihmisryhmästä, Lindholm sanoo.
– Vaikka siitä ei todennäköisesti tullut suurta rahallista iskua, niin suurin rangaistus oli se, miten ihmiset kävivät palautekanavia pitkin yhtiön viattomien työntekijöiden kimppuun. En minä sellaista tietenkään kenellekään halua, Lindholm reflektoi.
Katso alla olevalta videolta koko Valtteri Lindholmin haastattelu, jossa hän muun muassa pohtii omaa menneisyyttään ”nuorena vihaisena miehenä”, sekä mihin hän nykyään käyttää aikaansa.
*Päivitys kello 16.27: Lisätty tekstiin tieto Valtteri Lindholmin anteeksipyynnöstä.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää