Valmistaja haluaa eroon autokauppiaista, jotka eivät ole valmiita kohtaamaan tulevaisuutta – tarjoaa rahakkaita kädenpuristuksia
Cadillac tarjoaa jopa puolen miljoonan dollarin kädenpuristuksia jälleenmyyjilleen, jotka eivät ole täysillä mukana merkin sähköautoja täynnä olevassa tulevaisuudessa.
Yhdysvaltalainen Cadillac on löytänyt erikoisen keinon karsia laajaksi paisunutta jälleenmyyjäverkostoaan, johon kuuluu tällä hetkellä noin 880 Cadillac-liikettä eri puolilla Yhdysvaltoja.
Sähköautot ovat vääjäämätöntä tulevaisuutta myös Cadillacilla, mutta periamerikkalaisen brändin kaikki jälleenmyyjät eivät ole innoissaan edessä häämöttävästä muutoksesta.
Syy nihkeään suhtautumiseen ei ole välttämättä sähköautoissa itsessään, vaan taloudellisissa lisäpanostuksissa, joita jälleenmyyjät joutuvat tekemään sähköautojen vuoksi.
Cadillac velvoittaa jälleenmyyjänsä muun muassa asentamaan liikkeisiinsä ja parkkipaikoille sähköautojen latauspisteitä, kouluttamaan väkeään sähköautojen saloihin ja varustamaan myös korjaamopuolta uusilla välineillä. Kustannukset liikkuvat tiettävästi noin 200 000 dollarissa per liike.
Cadillac on ymmärtänyt, ettei kaikilla liikkeillä ole tähän halukkuutta. Mutta sen sijaan, että se antaisi näiden firmojen myydä vaikkapa ainoastaan bensa-Cadillaceja, antaa se niille mahdollisuuden luopua merkin edustuksesta kokonaan jopa puolen miljoonan dollarin korvausta vastaan.
– Halusimme toimia nopeasti ja varmistaa, että jälleenmyyjämme ovat valmiita sähköiseen kiihdytykseen, yhtiön Pohjois-Amerikan-toiminnoista vastaava varajohtaja Mahmoud Samara kertoi Automotive Newsille.
– Tämä on vaihtoehto niille liikkeille, jotka kokevat, etteivät sähköautot ole heidän kannaltaan paras ratkaisu, Samara jatkoi.
Cadillacin entinen pääjohtaja Johan de Nysschen uskoi aikoinaan, että valmistajan jälleenmyyjäverkosto oli liian laaja. Vuonna 2016 Cadillac tarjosi sen 400:lle kaikkein vähiten autoja myyneelle liikkeelle 100 000–180 000 dollarin korvausta, mikäli ne luopuisivat merkin edustuksesta. Vain harva jälleenmyyjä tarttui tarjoukseen.
Cadillac-kauppiailla on marraskuun loppuun asti aikaa päättää, että ryhtyvätkö he vaadittuihin toimiin vai ottavatko rahat.
Jenkkivalmistajalla ei ole aikaa hukattavaksi, sillä sen ensimmäinen täyssähköauto, Lyriq, saapuu markkinoille vuoden 2022 alussa. Cadillac tähtää täysin sähköiseksi valmistajaksi vuoteen 2030 mennessä, joten se haluaa jälleenmyyjiensä olevan täysillä mukana sähkövallankumouksessa.
Lähteet: Automotive News, The Drive
Uusimmat
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
Lataa lisää