Vakuutusyhtiö varoittaa: Yleinen grillausvirhe voi aiheuttaa mittavat vahingot
Vakuutusyhtiö LähiTapiola muistuttaa tiedotteessaan, millaisia paloturvallisuusriskejä liittyy putsaamattomiin ja huoltamattomiin grilleihin.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistutti suomalaisia jo kesäkuussa grillien huoltamisen tärkeydestä. Tukesin tietoon on tullut kevään ja kesän aikana poikkeuksellisen monta tapausta, joissa grilli on syttynyt palamaan käytön aikana. Alustavien selvitysten perusteella tapaukset vaikuttavat rasvapaloilta. On todennäköistä, että tapauksissa grillin huolto ja puhdistus on jäänyt tekemättä.
Lue myös: Supernäppärä vinkki grillin puhdistamiseen – "Tänä kesänä kannattaa toimia viime kesää fiksummin"
Vakuutusyhtiö varoittaa: Kaasugrillipalon vahingot voivat olla mittavia
Nyt myös vakuutusyhtiö LähiTapiolasta nostetaan esiin grilleissä piilevä paloriski. Vakuutusyhtiön mukaan suomalaisten pihoilla ja kesämökeillä syttyy vuosittain kymmenittäin vaarallisia kaasugrillipaloja, joiden vahingot voivat olla mittavia.
Tulipaloriski kasvaa, jos esimerkiksi kaasugrillin pohjalle on pudonnut rasvaa ja ruoantähteitä, eikä niitä siivota. LähiTapiolan asumisen turvallisuuden palveluista vastaava projektijohtaja ja paloinsinööri Antti Määttänen kertoo tiedotteessa, että palojen taustalla on rasvaisen lihan tai kalan grillaaminen sekä huollon laiminlyönti.
- Grillaaminen on mukavaa ja putsaaminen on tylsempää. Huollon ja putsaamisen laiminlyönti kostautuu kuitenkin palovaarana ja lyhentää ylipäätään grillin käyttöikää. Grillinputsauksesta voisi saada yrittäjähenkinen nuori oivan kesätyöyrityksen. Tarvetta sille ainakin olisi, Määttänen toteaa.
Grillaajan muistilista:
- Sijoita grilli tarpeeksi kauas kodin laseista, jotta ne eivät pääse kuumenemaan ja halkeamaan
- Puhdista grilli aina käytön jälkeen rasvasta ja ruoantähteistä
- Tarkista ja huolla grillisi säännöllisesti
- Jos rasvapalo syttyy, sulje kaasupullo välittömästi ja siirrä se kauemmas, jos voit
- Älä koskaan sammuta rasvapaloa vedellä, vaan tukahduttamalla
- Sammutuspeite ei välttämättä riitä, käytä lisäksi sammutinta
- Suojaa ulkona oleva grilli lumen ja myrskyjen varalta
Muutamassa tapauksessa kyseessä on Määttäsen mukaan ollut kaasuputkiston viat. Myös hiiligrilleissä rasvapalo on mahdollinen, mutta ei niin todennäköinen, koska rasva ja ruoantähteet palavat pois hehkuvien hiilien päältä.
Älä koskaan sammuta rasvapaloa vedellä
LähiTapiolasta muistutetaan, että rasvapalo tulee aina sammuttaa tukahduttamalla. Vedellä ei saa koskaan sammuttaa palavaa rasvaa, koska palo voi tällöin levitä räjähdysmäisesti.
Jos palo pääsee syttymään, olisi Määttäsen mukaan tärkeintä saada kaasupullo välittömästi suljettua ja siirrettyä kauemmaksi, jos se vain on mahdollista.
– Rasvapalo on sammutettava tukahduttamalla. Ilmoitettujen vahinkojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että joka kodissa välttämätön sammustuspeite ei riitä tukahduttamaan grillin rasvapaloa. Peite ei ole usein riittävän kookas peittämään koko grilliä, Määttänen sanoo.
– Paras olisi pitää aina sammutin käsillä, kun grillaa. Kahden kilon sammutin on jo riittävä, mutta kuuden kilon sammutin olisi erittäin hyvä. Sammutin on muutenkin syytä olla kotona.
Lähteet: LähiTapiola, Tukes
Uusimmat
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
Lataa lisää