Uutissuomalainen: Tartuntatautipäivärahaa koronan vuoksi myönnetty tänä vuonna ennätysmäärälle suomalaisia
Tartuntatautipäivärahaa koronan vuoksi on myönnetty tänä vuonna ennätysmäärälle suomalaisia, kertoo Uutissuomalainen.
Päivärahaa oli saanut kesäkuun loppuun mennessä noin 226 474 ihmistä. Tämä on lähes kaksi kertaa niin paljon kuin viime vuonna yhteensä, selviää Kelan Uutissuomalaiselle toimittamista tilastoista. Viime vuonna tartuntatautipäivärahaa sai vajaat 127 000 ja vuonna 2020 noin 27 000 suomalaista.
Syy kasvuun koronatapausten suuri määrä
Kelan Keskisen vakuutuspiirin johtaja Liisa Ojala arvioi Uutissuomalaiselle, että syynä kasvuun on koronatapausten suuri määrä.
Lisäksi lakiuudistus helpotti tartuntapäivärahan saamista. Eduskunta hyväksyi helmikuussa sairausvakuutuslain väliaikaisen muutoksen, jonka myötä koronan leviämisriskin vuoksi pois töistä jäävät saivat oikeuden tartuntatautipäivärahaan ilman vastaavan tartuntatautilääkärin eristämismääräystä.
Uusimmat
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa tapahtunut epäilty räjähdys sähköauton latausasemalla
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
Lataa lisää