Uros keräsi ison rahan sijoituksia ja nyt osa kokee tulleensa huijatuksi – professori vaaran merkeistä: "Silloin kannattaa juosta karkuun"
Hämmennystä herättäneitä osakekauppoja ja pettyneitä sijoittajia. Rikosepäilyjen kohteena oleva Uros-yhtiö jätti jälkeensä monia, jotka kokevat tulleensa huijatuksi.
C Moren dokumentissa pohditaan, olisiko ongelmat voinut nähdä ennalta ja miten yrityksen puuhamies Jyrki Hallikainen sai niin monet puhuttua mukaan ideoihinsa.
Uroksen perustajaa, omistajaa ja hallituksen puheenjohtajaa Jyrki Hallikaista dokumentissa haastatellut henkilöt luonnehtivat poikkeuksellisen älykkääksi ja karismaattiseksi ihmiseksi, joka sai ihmiset puhuttua hankkeisiinsa vakuuttavalla esiintymisellään. Dokumentissa kysytään, oliko Hallikainen huijannut ihmisiä.
Professorille yritykseen sijoitus mysteeri
Dokumentissa haastateltu organisaatiotaloustieteen professori Mikko Ketokivi kertoo, ettei osaa sanoa, miksi kokeneet sijoittajat lähtivät isoilla rahoilla mukaan Urokseen.
– Minulle se on mysteeri, minulle se on kerta kaikkiaan mysteeri, hän sanoo.
Hän muistuttaa, että nuorehkoilla yrityksillä taseet ja tuloslaskelmat eivät välttämättä kerro yrityksestä paljon. Silloin tärkeitä ovat odotukset tulevasta, ja odotukset muodostetaan usein tarinoiden perusteella. Se tarjoaa sauman tarinankertojalle.
Kysymykset yrityksen tuloista hälytysmerkki
Ketokivi kuitenkin painottaa sen ymmärtämistä, millainen taloudellinen kivijalka yrityksellä on. Kaikesta selvitystyöstä huolimatta sijoittaminen on hänestä tietynlaista vedonlyöntiä.
Uroksen kohdalla yksi keskeisistä kysymyksistä oli se, oliko yrityksen massiivinen liikevaihto aitoa. Ketokivi kuitenkin kääntäisi asian toisinpäin: Jos ei liikevaihtoa ei voi todistaa aidoksi, kannattaa olettaa, ettei se sitä ole.
– Kyllä legitiimin yrityksen pitää pystyä hyvin läpinäkyvästi osoittamaan liikevaihtonsa todellisuus. Jos sitä ei pysty tekemään, niin silloin kannattaa juosta karkuun, hän sanoo.
"Vaikea päästä ulos ilman, että tapahtuu vahinkoa"
Ketokivi itse kertoo, että olisi Uroksen kohdalla kiinnittänyt huomiota siihen, että suurehkon yrityksen päätösvalta on keskittynyt hyvin pienelle ryhmälle, ja jopa yksittäiseen henkilöön, eli Hallikaiseen. Uros oli kiertynyt tiiviisti Hallikaisen perheen ympärille.
Hän kiinnittää muutenkin yritystä arvioidessa erittäin paljon huomiota siihen, keitä hallitukseen valitaan.
– Siinä vaiheessa, jos luottamuselimeen päätyy ihminen tai ihmisiä, jotka ajavat omaa etuaan, niin siitä on tosi vaikea päästä ulos ilman, että tapahtuu vahinkoa.
– Johtavassa asemassa oleva henkilö voi aina kikkailla, Ketokivi sanoo.
Uros nautti Suomen digikentällä huomattavaa mainetta ja huomiota. Se saa dokumentissa haastatellun tietoturvayhtiö WithSecuren tutkimusjohtaja Mikko Hyppösen pohtimaan, miten kuvio jatkui niin kauan.
– Kyllä ihmetyttää, että sitä ei ikään kuin puhallettu poikki aikaisemmin, hän toteaa.
C Moren uusi alkuperäisdokumenttisarja Uros – mobiiliruhtinaan tarina on katsottavissa C More -suoratoistopalvelusta 25. toukokuuta lähtien. Dokumentti selvittää erityisesti sitä, millainen mies Jyrki Hallikainen todella oli ja mitä miehen ympärillä tosiasiassa on vuosien saatossa tapahtunut.
Uros tuli tunnetuksi laajemmin suomalaisille sponsoroidessaan Tampereelle rakennettua monitoimiareenaa, joka tunnettiin tuolloin nimellä Uros Live. Sittemmin taloussotkujen jälkeen areenan nimi muuttui.
Uusimmat
-
10:31
Dronehyökkäys: Venäjä sulki hetkeksi kaksi lentokenttää
-
10:26
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
10:19
TEM: Työllisyysaste putoaa selvästi tänä vuonna
-
10:18
Ilves hankki Leijonien olympiavoittajan
-
10:13
Lääkäriliitolta radikaali ehdotus soteongelmiin: "Paras lääkärille, potilaalle ja yhteiskunnalle"
-
10:11
Nordean pankkipalveluissa häiriö yön aikana – asiakkaiden tilit vaikuttivat kadonneen
-
10:02
Putin ylistää Kiinan Xi:tä: "Rakas ystävä"
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmon ukaasi järkyttää
-
09:39
Karhu liikkui Lieksan keskustassa
-
09:38
Huuhkajien luottopelaajan jalka murtui – sivuun kuukausiksi
-
09:31
Kanadan romahdukselle armotonta kuittailua jopa jääkiekkoliitolta
-
09:11
Nordean häiriöstä lisätietoa – "Olemme pahoillamme"
-
09:09
Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
08:40
Kanadan NHL-tähtien totaalinöyryytys lähellä – MM-areenan uumenissa paljonpuhuva hetki: "Näin on, saatana!"
-
08:34
Tulli paljasti jättimäisen savukkeiden salakuljetuksen – näin rikolliset toimivat
-
08:22
Kuorma-auton lava unohtui pystyyn – näin pahaa jälkeä se aiheutti vilkkaassa risteyksessä
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
Lataa lisää