Ruokalusikallinen oliiviöljyä päivittäin pienentää dementiaan kuolemisen riskiä merkittävästi, selvitti tutkimus.
Harvard T.H. Chan School of Public Health on julkaissut tutkimuksen ruokavalion ja dementiakuolemien yhteydestä.
Tutkimuksessa selvisi, että oliiviöljyn lisääminen ruokavalioon voi laskea riskiä kuolla dementiaan, kertoo New York Post.
Tutkimus keskittyi 90 000 yhdysvaltalaisen ihmisen terveystietoihin, jotka sisälsivät tietoja ravitsemuksesta ja kuolinsyistä. Tutkimusotantaan kuuluvien ihmisten joukosta 4 749 oli kuollut dementiaan. Terveystiedot oli kerätty yli 30-vuotisen jakson aikana.
Jopa alle ruokalusikallinen oliiviöljyä päivässä riittää
Tuloksista käy ilmi, että heillä, jotka kuluttivat yli puoli ruokalusikallista oliiviöljyä päivittäin, oli 28 prosenttia pienempi mahdollisuus dementiaan liittyvään kuolemaan, verrattuna heihin, jotka käyttivät oliiviöljyä vain harvoin tai ei ollenkaan.
Tutkimuksessa selvisi myös, että margariinin tai majoneesin vaihtaminen oliiviöljyyn pienensi 8–14 prosenttia kuolemaan johtavan dementian riskiä. Vaihto koski teelusikallisen kokoisia annoksia.
Oliiviöljyn käytön ja kuolleisuuden välisen suhteen havaittiin myös olevan riippumaton tutkittavien ihmisten yleisestä ruokavaliosta, mikä viittaa siihen, että oliiviöljy sisältää ainesosia, jotka ovat itsessään hyödyllisiä terveydelle, kertoo New York Post.
– Jotkut oliiviöljyn antioksidanttiyhdisteet voivat ylittää veriaivoesteen eli ne pääsevät vaikuttamaan suoraan aivoihin. On myös mahdollista, että oliiviöljyllä on epäsuora vaikutus aivojen terveyteen, koska se edistää sydän- ja verisuoniterveyttä, kertoo tutkijatohtori Anne-Julie Tessier tutkimustiedotteessa.
Miten muistisairauden erottaa tavallisesta muistamattomuudesta? Juttu jatkuu videon alla.
Tessierin mukaan tutkimustulokset eivät kuitenkaan vahvista sitä, että oliiviöljy yksistään pienentäisi kuolemaan johtavan dementian riskiä vaan lisätutkimusta aiheesta tarvitaan edelleen.
Tutkimus antaa silti optimistisen näkökulman siihen, että terveellisempi elämäntyyli ja ruokavalio voivat auttaa ehkäisemään tai hidastamaan Alzheimerin taudin ja muiden dementiatyyppien etenemistä.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että suurempi oliiviöljyn kulutus voi vähentää sydänsairauksien riskiä. Oliiviöljyä voi lisätä helposti omaan ruokavalioonsa esimerkiksi käyttämällä sitä ruoan valmistuksessa tai esimerkiksi dippien ja salaattien ainesosana.
WHO:n mukaan dementia on seitsemänneksi yleisin kuolinsyy maailmassa.
Katso myös: Erottaako halvan oliiviöljyn todella kalliista?
Lähteet: New York Post, EurekAlert!
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää