Tutkimus: Hiivatulehdusten aiheuttaja yhteydessä myös Alzheimeriin
Hiivatulehdus on etenkin naisille tuttu intiimialueen riesa. Tulehduksen aiheuttaa sieni nimeltään Candida albicans ja se elää jokaisen ihmisen elimistössä. Tuoreen tutkimuksen mukaan sienen aiheuttama tulehdus voi olla syyllinen myös Alzheimerin tautiin.
Candida albicans eli sammashiiva on osa terveen ihmisen mikrobistoa. Sieni elää muun muassa ihollamme, suussamme ja suolistossamme.
Jos sammashiivan määrä kehossa pääsee kuitenkin epätasapainoon suhteessa elimistön terveiden bakteerien kanssa, aiheuttaa se tulehduksia, kuten intiimialueen hiivatulehdusta, vaippaihottumaa tai vauvojen suusta tuttua sammasta, kertoo Clevelandin klinikka.
Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan sama sieni voi olla myös Alzheimerin taudin ja muiden dementiatyyppien aiheuttaja, kertoo New York Post.
Tutkimuksessa selvisi, että sammashiiva pääsee elimistöstä siirtymään aivoihin ja tuottamaan siellä myrkyllisiä peptidejä.
Peptidit on yhdistetty usein Alzheimerin tautiin.
– Saimme selville, että Candida albicans tuottaa entsyymiä nimeltään seerumin amyloidi-P-komponentti (SAP). SAP pystyy ylittämään aivoveriesteen ja antamaan sienelle sisäänpääsyväylän aivoihin, jossa se aiheuttaa tuhoja, kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja Yifan Wu tutkimustiedotteessa.
Jo aiemmin saatu viitteitä sammashiivan yhteydestä dementiasairauksiin
Alzheimerin taudin uskotaan johtuvan neurodegeneraatiosta, joka on seurausta myrkyllisten peptidien kertymisestä aivoihin. Hallitseva ajatus on, että aivot tuottavat luonnollisesti näitä peptidejä, kertoo New York Post.
Nämä peptidit aktivoivat myös aivosoluja, jotka pitävät sienten määrän aivoissa alhaisella tasolla, mutta ne eivät poista sieni-infektiota kokonaan.
Tutkimusryhmän tulokset kuitenkin paljastavat, että sammashiiva voi tuottaa samoja haitallisia peptidejä, joita aivot jo itsessään tuottavat.
Jo aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että Alzheimerin tautia ja muita hermoston rappeutusmissairauksia sairastavien ihmisten aivoissa on sammashiivaa, mutta sen peptidejä tuottavista ominaisuuksista aivoissa ei ollut tietoa.
Lähteet: New York Post, Clevelandin klinikka, Cell Reports, EurekAlert!
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää