Turistit nauttivat, paikalliset tuskailevat: Lämpöennätys paukkuu jatkuvasti – "Emme kokeneet talvea ollenkaan"
Päättynyt maaliskuu oli Euroopassa jälleen ennätyksellisen kuuma. Mittaushistorian lämpöennätys rikottiin jo kymmenennen kerran peräkkäin, selviää ilmastonmuutosta tarkkaileva EU:n Copernicus-ohjelma.
Lämpö ja kesähelteet yhdistetään usein nauttimiseen, mutta Euroopan helleaalto vuosi toisensa jälkeen tarkoittanut myös kärsimystä, kuivuutta ja maastopaloja. Lämpenevä ilmasto on riski niin eläinten kuin ihmistenkin terveydelle.
Tänään saatiin historiallinen päätös, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT antoi ratkaisun, jonka mukaan Sveitsi on rikkonut ihmisoikeuksia liian heikoilla ilmastonmuutosta hidastavilla toimillaan. Kanteen taustalla oli seniorinaisista koostuva järjestö, joiden mukaan ilmastonmuutos heikentää heidän terveyttään, ja riittämättömät ilmastotoimet rikkovat näin ollen heidän ihmisoikeuksiaan.
Poikkeuksellisen lämmitä säätä on viime päivinä mitattu erityisesti itäisessä Keski-Euroopassa Adrianmereltä Puolaan. 30 astetta ylittyi tänään esimerkiksi Bosniassa ja naapurimaissa sitä lähenneltiin. Pohjoisesta tulleet turistit pitävät lämmöstä, mutta muut juuri eivät.
Lontoosta Kroatiaan lomailemaan matkannut nainen kertoo, ettei osannut odottaa näin lämmintä säätä.
– Toin bikinit mukanani varmuuden vuoksi, mutta en uskonut, että pystyisimme uimaan järvessä, hän sanoo.
Albanian pääkaupungissa Tirinassa asuva Lumturije Dragoji pitää vuotta liian kuumana.
– Tekisi mieli uida koko ajan. En muista samanlaista vuotta olleen aiemmin. Emme käytännössä kokeneet talvea ollenkaan, sillä tammikuusta lähtien on ollut lämmintä, hän sanoo.
Ilmastonmuutos ei ole tulevaisuuden, vaan tämän hetken ongelma
Copernicus-ohjelman varajohtaja Samantha Burgess kertoo, että maaliskuussa rikottu lämpöennätys oli 0,1 astetta edellistä lämpöennätystä korkeampi. Samalla viime maaliskuu oli 0,73 astetta lämpimämpi kuin 30 vuoden keskiarvo.
– Se, että näemme näitä ennätyksiä kuukausi toisensa jälkeen, osoittaa meille todella, että ilmastomme on muuttumassa, Burgess sanoo.
– Se on muuttumassa nopeasti, eikä ilmastonmuutos ole tulevaisuuden ongelma. Se on ongelma, joka meidän on kohdattava tässä ja nyt.
Uusimmat
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
Lataa lisää