Tuhannet pakenivat vankilasta Haitissa, maahan poikkeustila – video näyttää vankilan surkeat olot
Tuhansia vankeja pääsi vapaaksi, kun rikollisjengit hyökkäsivät keskusvankilaan.
Haitin hallinto on julistanut maahan poikkeustilan sekä yöllisen ulkonaliikkumiskiellon maan pääkaupunkiin Port-au-Princeen ja sitä ympäröivälle alueelle.
Tämä tapahtui sen jälkeen kun valtaosaa pääkaupungista hallitsevat jengit olivat hyökänneet pääkaupungissa sijaitsevaan keskusvankilaan, ja tuhansittain vankeja oli päässyt vapaaksi.
Toistakymmentä ihmistä kuoli paon yhteydessä.
Keskusvankilan 3 800 vangista vain satakunta oli edelleen vankilassa sunnuntain paon jälkeen.
Haitin hallituksen lausunnossa annettiin turvallisuusjoukoille valtuudet käyttää kaikkia lain sallimia keinoja ulkonaliikkumiskiellon rikkojia vastaan ja järjestyksen palauttamiseksi.
Haitin hallinnon ote maasta on kuitenkin erittäin heiveröinen. Jengit ovat usein paremmin aseistettuja kuin poliisit eivätkä poliisit uskalla liikkua vapaasti monillakaan alueilla.
Haitin pääministeri Ariel Henry oli viime viikolla vierailulla Keniassa keskustelemassa Haitin YK-vetoisesta poliisioperaatiosta, jota Kenian on määrä johtaa.
Viikonloppuna ei ollut varmaa, oliko pääministeri jo palannut Haitiin. Määräykset poikkeustilasta ja ulkonaliikkumiskiellosta allekirjoitti häntä sijaistava talousministeri Patrick Michel Boisvert.
Pääkaupunki väkivaltaisten jengien hallussa
Haiti on kärsinyt vuosikymmenien ajan äärimmäisestä köyhyydestä, väkivallasta, poliittisesta epävakaudesta sekä toistuvista luonnonkatastrofeista
Presidentti Jovenel Moisen salamurha vuonna 2021 syöksi maan yhä syvempään kaaokseen.
Haitin hallitus on pitkälti menettänyt otteen maansa pääkaupungista. Arvioiden mukaan Port-au-Princestä jopa 80 prosenttia olisi tällä hetkellä käytännössä väkivaltaisten jengien hallussa.
Jengit ovat suoraan kertoneet, että ne haluavat syöstä pääministeri Henryn vallasta.
Haitilla ei ole pidetty vaaleja vuoden 2016 jälkeen eikä maalla ole ollut myöskään presidenttiä Moisen murhan jälkeen.
Uusimmat
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
Lataa lisää