Puolustusvoimien autolla taksiin törmännyttä 20-vuotiasta miestä epäillään taposta – MTV:n tiedot: Turma-autosta irronnut rengas osui poliisiautoon
Poliisi esittää Tampereen kuolonkolarista epäiltyä puolustusvoimien ajoneuvoa kuljettanutta henkilöä vangittavaksi ja asia käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa huomenna tiistaina.
MTV Uutisten tietojen mukaan epäilty on 20-vuotias mies.
Poliisin ja syyttäjän välisen neuvottelun tuloksena tutkintanimike on muutettu epäillyksi tapoksi. Esitutkinnassa tähän mennessä esille tulleiden tietojen perusteella ajoneuvon epäillään törmänneen taksiin huomattavalla nopeudella.
Poliisin selvitysten perusteella on syytä epäillä, että kuljettaja ei ole osoittanut merkkejä jarruttamisesta, väistämisestä tai pyrkimyksestä välttää törmäystä.
– Kolarissa oli osallisena aiemmin kerrotun mukaisesti taksi ja puolustusvoimien auto. Taksia lähestyi vastaantulevien kaistalla törmäyshetkellä poliisiauto, johon tuli vaurioita noiden kahden auton kolarin seurauksena. Poliisiauto ei ollut varsinaisena kolarin osapuolena, poliisi tiedottaa.
MTV Uutisten tietojen mukaan Puolustusvoimien ajoneuvosta irtosi oikea eturengas ja lensi päin paikalla ollutta poliisin pakettiautoa. Poliisi ei ole vahvistanut tietoa.
Taksikuljettaja kuoli välittömästi
Yle kertoi tänään, että vastoin aiemmin kerrottua onnettomuudessa olisi ollut osallisena myös poliisin pakettiauto. Pakettiauton keula vaurioitui rytäkässä.
Syy poliisiauton vaurioille on selvinnyt. Kuolonkolari tapahtui liikennevaloissa Lempääläntien ja Kuokkamaantien risteyksessä.
Taksinkuljettaja kuoli välittömästi törmäyksessä.
Poliisi kertoo, ettei ei voi tällä hetkellä tiedottaa esitutkinnasta enempää sitä vaarantamatta.
Auto Hattulan panssariprikaatista
Puolustusvoimat tiedotti viikonloppuna, että taksiin törmännyt auto oli Hattulan panssariprikaatista varhain lauantaiaamuna luvatta käyttöön otettu maastohenkilöauto. Autoa kuljetti palkattuun henkilöstöön kuuluva, määräaikaisessa virassa oleva henkilö.
Puolustusvoimat ei ole kertonut, miten mies sai auton käyttöönsä ja oliko hän päihtynyt jos lähtiessään ajamaan Hattulasta kohti Tamperetta. Paikkakuntien etäisyys autolla kulkien on reilut 70 kilometriä.
Poliisi on kertonut aiemmin epäilevänsä kuljettajaa myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, ampuma-aserikoksesta, sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Poliisi on kertonut, että kuljettajan kiinniotto tapahtui kuitenkin rauhallisesti onnettomuuden jälkeen.
Eri tahot eivät ole tarkentaneet mitä ampuma-asetarvikkeita kuljettajalla oli hallussaan, olivatko ne peräisin Puolustusvoimista ja liittyykö epäily virkamiehen väkivaltainen vastustamisesta kenties tapahtumiin Puolustusvoimissa.
Poliisi ei myöskään ole kertonut, loukkaantuiko turma-auton kuljettaja onnettomuudessa ja onko häntä päästy jo kuulemaan.
Lue aiempi juttu: Vakava liikenneonnettomuus Tampereella – taksikuski kuoli
Kuljettaja toimi yksin
Puolustusvoimien mukaan onnettomuusajoneuvo oli ToyotaHilux -merkkinen tummanvihreä avolavakuorma-auto vuosimallia 2014. Auton omistajana on Puolustusvoimien logistiikkalaitos Tampereella ja haltijana Panssariprikaati Parolannummella.
Ajoneuvossa ei ollut turmahetkellä muita henkilöitä kuin kuljettaja.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää