Ulosottolaitos on iskenyt tänään poliisin tukemana EU:n pakotelistallakin olevan venäläisoligarkki Igor Albertovich Kesaevin omistamaan Kotasaareen Puumalassa.
– [Kotasaarella on] paikkaan kohdistuva etsintä. Etsinnällä ulosottomies etsii ulosmitattavaa tai takavarikoitavaa omaisuutta tai selvitysaineistoa, Ulosottolaitos kertoi.
Saari on miljardööriltä kohtuullisen tuore hankinta. Maanmittauslaitoksen tietojen mukaan Kesaev sai saaren vuonna 2020. Runsaan 20 hehtaarin saaresta hän maksoi 700 000 euron summan.
Useat mediat kertoivat, että venäläisoligarkin kiinteistöhankinnoissa auttoi se, että tämä oli ostanut Kyproksen passin, joten hänet katsottiin EU-kansalaiseksi.
Kesaevilla on yhteydet paitsi Venäjän puolustusteollisuuteen, myös maan pahamaineiseen turvallisuuspalvelu FSB:hen.
Satelliittikuvista käy ilmi, että saari on poikkeuksellinen. Sille on rakennettu muun muassa vallitettu helikopterikenttä, poikkeuksellisen pitkä laituri ja ainakin viisi rakennusta. Saarelle vie mantereelta kapea autotie.
Seura raportoi vuoden 2021 alussa saaren rakennustöistä. Jutussa kerrottiin muun muassa, että lomakyläksi kaavaillun saaren 43-metrinen laituri on saanut poikkeusluvan.
Esimerkiksi Iltalehti on aiemmin uutisoinut, että saaren helikopterikenttä rakentui yllätyksenä viranomaisille, eikä sillä ollut haettua vaadittua lupaa.
Lue myös: Viranomaiset iskivät venäläisporhon saarelle Puumalassa – tämä miljardööri Igor Kesaevista tiedetään
Uusimmat
-
05:14
Iranin presidentin turmakopterin etsintäalue pienentynyt – Turkin media kertoo lämpöjäljestä
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
Lataa lisää