Suomessa valmistettavan Sono Sionin hinta ei huimaa päätä – näin pitkälle pääsee pelkällä aurinkoenergialla
Saksalaisen Sono Motorsin aurinkosähköauto Sion tullaan valmistamaan Suomessa.
Uudenkaupungin autotehtaalle valmistukseen tulevan Sion-sähköauton koriin on integroitu 456 aurinkopaneelia. Sionin kehittäneen, vuonna 2016 perustetun saksalaisen startup-yrityksen Sono Motorsin mukaan auto saa aurinkopaneeleista virtaa noin 112 kilometrin ajoon viikossa.
Valmet Automotive kertoi eilen tiistaina solmineensa Sionin valmistussopimuksen Sono Motorsin kanssa. Tuotanto alkaa ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, ja autoja on tarkoitus tehdä 275 000 kappaletta seitsemän vuoden aikana.
Sono Motorsin mukaan Sion olisi maailman ensimmäinen massamarkkinoille suunnattu aurinkosähköauto. Aurinkopaneeleja on toki pienemmässä määrin nähty ennenkin sähköautoissa. Massamarkkinoilla viitattaneen Sionin moneen muuhun sähköautoon nähden kohtuulliseen hintaan. Sen nettohinnaksi Saksassa kerrotaan vähän päälle 25 000 euroa ja alvilliseksi hinnaksi 29 900 euroa. Ennakkotilaajille hinta alveineen on 28 500 euroa.
Sionin akkua ei ladata kuitenkaan ainoastaan aurinkoenergialla, vaan siinä on myös muista sähköautoista tutut verkkolataustavat: 75 kilowatin CSS-pikalataus, 11 kilowatin type2- sekä suko-lataus. Vastaavat latausajat 80 prosentin varaukseen ovat 35 minuuttia, neljä tuntia ja 12,5 tuntia.
80 prosentin varauksella auton toimintamatkaksi ilmoitetaan 240 kilometriä. Täyteen ladatulla akulla ajomatkaksi kerrotaan noin 305 kilometriä (WLTP). Ajoakuston kapasiteetti on 54 kilowattituntia ja yhdistetyn ajon kulutus sadalla kilometrillä noin 16 kilowattituntia.
Aurinkopaneelit tuottavat sähköä keskimäärin 112 ajokilometrille viikossa. Yhtiön nettisivulta selviää, että mittaukset on tehty Sono Motorsin kotipaikkakunnalla Münchenissä, ja auringon avittama toimintamatka luonnollisesti vaihtelee vuodenajan ja päivän valoisuuden mukaan.
Kaksisuuntaisen latausteknologian ansiosta autosta saa myös virtaa ulos esimerkiksi kodin sähkölaitteisiin, maksimissaan 11 kilowattia.
Kantti kertaa kantti
Auto on etuvetoinen, ja sen sähkömoottorin teho on 120 kilowattia eli 163 hevosvoimaa. Moottorin vääntö on 270 newtonmetriä. Huippunopeus on 140 kilometriä tunnissa ja kiihtyvyys nollasta sataan noin yhdeksän sekuntia.
Sionin kori on matkustamon osalta muodoltaan tila-automaisen kuutiomainen. Sen pituus on 4 470 millimetriä, leveys 1 830 (peilien kärjestä mitattuna 2 080 milliä) ja korkeus 1 660 milliä.
Tavaratilan tilavuudeksi kerrotaan 650 litraa, mutta se ei ole VDA-mitta, joten lukemaan on syytä suhtautua ainakin kuvien perusteella varauksella. Maavaraa on 165 millimetriä. Autoon voi asentaa vetokoukun, mutta vetopainoja ei ole vielä kerrottu. Omapaino on 1 730 kiloa ja kokonaismassa 2180 kiloa.
Sono Motors sai viime vuonna valmiiksi Sionin kolmannen prototyypin, johon varsinainen tuotantoauto pitkälti perustuu. Tekniset tiedot ovat kuitenkin ainakin osittain vielä alustavia.
Patentoitu teknologia
Sono Motorsin juuret ovat müncheniläisessä autotallissa, missä yksi sen perustajista, yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Laurin Hahn, alkoi rakentaa aurinkosähköautoa. Testimuulina oli voimakkaasti muunneltu ensimmäisen korimallin Renault Twingo.
Sono Motors on listattu amerikkalaisessa teknologiayrityksiin keskittyvässä Nasdaq-pörssissä. Yhtiön mukaan sen patentoima aurinkoenergiateknologia voidaan integroida ja lisensoida useisiin erilaisiin ajoneuvoratkaisuihin, kuten linja-autoihin, rekkoihin, matkailuautoihin, juniin ja veneisiin.
Uusimmat
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
Lataa lisää