Sudanissa jo yli miljoona lasta on joutunut jättämään kotinsa – "Muistuttaa vuoden 2004 kansanmurhaa Darfurissa"
Sudanin taistelut jatkuvat jo kolmatta kuukautta.
Sudanin konflikti on pakottanut yli miljoona lasta jättämään kotinsa. Heistä 270 000 on ollut Darfurin alueella, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.
Unicefin mukaan kotinsa jättäneiden lasten lisäksi ainakin 330 lasta on kuollut ja yli 1 900 lasta on loukkaantunut taisteluissa. Unicefin mukaan erityisesti Darfurin alueen tilanne on huolestuttava.
Unicef varoittaa, että 13 miljoonaa sudanilaislasta on humanitaarisen avun tarpeessa.
– Lapsia on loukussa hirvittävässä painajaisessa -- heitä on ollut ristitulessa, loukkaantunut, hyväksikäytetty, he ovat joutuneet jättämään kotinsa sekä kokemaan tauteja ja nälkää, sanoi Unicefin Sudanin edustaja Mandeep O'Brien.
Uhkana humanitaarinen katastrofi
Unicefin mukaan Darfurin länsi- ja keskiosissa on aktiivisia taisteluita ja esimerkiksi ryöstelyitä. Alueella sai torstaina taisteluissa surmansa Darfurin maakunnan kuvernööri Khamis Abdullah Abakar.
Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller on sanonut, raporttien mukaan alueella on tehty laajalti seksuaalista väkivaltaa ja surmia. Hänen mukaansa tilanne muistuttaa vuoden 2004 kansanmurhaa Darfurissa.
YK:n humanitaarisen avun johtaja Martin Griffiths on varoittanut tilanteen Sudanin Darfurin alueella olevan ajautumassa kohti humanitaarista katastrofia.
Sudanin taistelut jatkuvat jo kolmatta kuukautta. Ainakin 2 000 ihmistä on kuollut ja yli 2,2 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa.
Taisteluissa on kyse Sudanin asevoimien ja sitä vastaan taistelevien puolisotilaallisten RSF-joukkojen edustajien konfliktista.
Uusimmat
-
05:14
Iranin presidentin turmakopterin etsintäalue pienentynyt – Turkin media kertoo lämpöjäljestä
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
Lataa lisää