Sote-ministeri perus- ja vanhuspalveluihin kohdistuvista säästöistä: "Se on surullista ja näin ei pitäisi tehdä"
Ovatko hyvinvointialueet ymmärtäneet jotain aivan väärin? Sosiaali- ja terveysministeri pitää säästöjä perustason palveluista ja vanhuspalveluista vääränä suuntana.
MTV Uutiset kertoi maanantaina, että ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkoja odotetaan yhä pidempään. Odotusaika voi olla Hyvinvointiala HALIn mukaan peräti puoli vuotta, kun lain maksimiraja on kolme kuukautta.
Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä kertoi MTV Uutisille nykyisen säästökehityksen johtavan siihen, että Suomessa tulee olemaan jopa kymmeniätuhansia vanhoja ihmisiä, jotka nykykriteerein saisivat hoivaa, mutta jatkossa eivät.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.), miten hallitus aikoo lopettaa vanhojen ihmisten ylipitkän jonottamisen ympärivuorokautiseen hoivaan?
Ensimmäinen viesti menee hyvinvointialueille.
– Palveluja on pystyttävä suuntaamaan entistä enemmän ikääntyneiden hoivaan ja ennaltaehkäisevään toimintaan.
Toinen viesti menee valvojille.
– Myöskin valvontaviranomaisilla on vastuu siitä, että palvelutarpeeseen pystytään vastaamaan oikea-aikaisesti.
Miten nyt turvataan se, että vanhat ihmiset saisivat laissa määritellyn hoivansa?
– Olen huolestunut siitä, että säästötoimista kantautuu tietoja, jonka mukaan säästöjä tehdään vanhuspalveluihin ja matalan kynnyksen palveluihin, joihin periaatteessa juuri pitäisi kustannuspainetta siirtää - erikoissairaanhoidosta sinne perusterveydenhuoltoon matalan kynnyksen palveluihin.
– Tällä hetkellä, kun vanhusväestö kasvaa todella paljon on todella tärkeää, että vanhuksia hoidetaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, koska se myöskin vähentää kustannuksia erikoissairaanhoidosssa. Tällä hetkellä kuulostaa siltä, että tämä menee hieman väärään suuntaan.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
"Onko niin, että on vaikeaa löytää säästökohteita sieltä muualta palveluista?"
Hallituksella on selkeä viesti siitä, että panostuksia tarvittaisiin juuri sinne perustasolle. Onko hyvinvointialueilla ymmärretty jotain väärin?
– En tiedä, onko ymmärretty väärin, vai onko niin, että on vaikeaa löytää säästökohteita sieltä muualta palveluista.
– Pitäisi perata hallintorakenne, kaikki hankinnat, tietohallintokustannukset, miettiä yhteistyömahdollisuudet muiden hyvinvointialueiden erva-alueen sisällä, jolla voitaisiin saada kustannusrakennetta saada matalammaksi, jotta varoja riittäisi sinne perusterveydenhuoltoon.
– On vaikea sanoa, miksi juuri näihin peruspalveluihin ja vanhuspalveluihin ollaan hakemassa kovia heikennyksiä. Se on surullista ja näin ei pitäisi tehdä, summaa ministeri.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää