Syöksylaskun olympiavoittaja Sofia Goggista julkaistuun sänkykuvaan oli jäänyt hilpeyttä herättänyt muokkausvirhe.
Italialainen alppihiihtäjä Sofia Goggia poseerasi Corriere della Seran Sette-lehden kansikuvassa. Hän oli kääriytynyt peittoon koira kainalossaan.
Kun katseen siirtää kuitenkin peiton alapuolelle, voi huomata, että jokin ei täsmää. Näyttää, että Goggialla olisi kaksi vasenta jalkaa.
"Ei ollut kovin mukavassa asennossa"
Valokuvaaja Massimo Sestini selitti virhettä Instagramissa.
– Jälkikäsittelijäni päätti korvata toisen Sofia Goggian jaloista, koska se ei ollut kovin mukavassa asennossa, Sestini kirjoitti.
Kävi kuitenkin virhe ja muokattuun kuvaan jäi kaksi vasenta jalkaa. Sestini ei tiennyt tästä mitään. Hän kertoi, että hänen olisi pitänyt tarkistaa kuva, mutta hän lähti kahden viikon matkalle, jolla hän ei ollut tekemässä tarkistusta.
Sestini pyysi virhettä anteeksi lukijoita, toimitukselta ja Goggialta, "jonka jalat ovat kauniit ilman muokkaamistakin".
"Leikkaus hiukan pieleen"
Goggia suhtautui tapaukseen huumorilla.
– Luulin, että jalkaleikkaukseni oli mennyt hiukan pieleen, hän letkautti Viva Rai 2 -ohjelmassa.
– Luulin, että ortopedit eivät tehneet hyvää työtä, vaikka he minulle niin vakuuttelivatkin.
Goggia kaatui harjoituksissa helmikuun alussa, ja hänen kautensa päättyi oikean sääriluun kahteen murtumaan. 31-vuotias italialainen kävi sittemmin onnistuneeksi kuvaillussa leikkauksessa.
"Kahdella vasemmalla suksella"
Goggia velmuili, että koska hänellä on kaksi vasenta jalkaa, hän laskee myös kahdella vasemmalla suksella.
– Siksi käännökseni vasemmalle ovat niin hyviä.
Goggia olisi sanojensa mukaan palaamassa suksille heinäkuussa.
– Kahdella vasemmalla suksella, hän lisäsi.
Kuvanmuokkauskämmi on herättänyt runsaasti hilpeyttä myös sosiaalisessa mediassa. Siitä on myös uutisoitu useissa eri maiden suurissa tiedotusvälineissä.
Syöksylaskun supertähti
Goggia on syöksylaskun olympiavoittaja (2018) ja olympiahopeamitalisti (2022). MM-kisoista hänellä on hopea supersuurpujottelusta (2019) ja pronssi suurpujottelusta (2017).
Goggia on voittanut maailmancupissa syöksylaskucupin kausilla 2017–2018, 2020–2021, 2021–2022 ja 2022–2023.
Uusimmat
-
08:00
Suora lähetys kello 9.45: Millainen kalusto nähdään siipirikkoisen Venäjän voitonpäivän paraatissa?
-
07:57
Biden: Trump ei tule hyväksymään presidentinvaalien tulosta
-
07:45
Kun Ilkka meni mökilleen, häntä odotti hämmästyttävä näky: "Elintila oli pienentynyt huomattavasti"
-
07:27
Kalle Rovanperästä huimapäinen asiantuntijalinjaus – toinen suomalaiskuski mukaan hurjaan soppaan: "Vauhtimittari kohdallaan"
-
07:23
Aleksander Barkov mätti jättitehot!
-
07:07
Oletko aina pyöräillyt väärin? Yksi oivallus voi mullistaa kaiken
-
07:03
Ylen kysely: SDP:n kannatus ampaisi lähes historialliseen tulokseen – perussuomalaisten suosio suli
-
07:01
Ellen Jokikunnaksen Jari-puoliso tekee kiinnostavan havainnon Italian-kodin katonrakentajasta: "Jostain syystä Ellen on löytänyt…"
-
06:49
Mikael Granlundin jymytemppu aiheutti hulabaloon – "Aikamoista"
-
06:41
Kim Jong-un lähetti viestin Putinille
-
06:33
Lepakoista löytyi poikkeuksellinen evoluution ilmiö – muistuttaa Darwinin historiallisesta havainnosta
-
06:29
Naisen keuhkosyöpä oireili harvinaisella tavalla
-
06:23
Mestarien liiga -välierä päättyi kyseenalaisesti – erikoisvihellyksellä raskas hinta Bayern Münchenille?
-
06:17
Bidenilta ukaasi Israelille
-
06:05
Tuntematon pyysi baarissa ottamaan 20 000 euroa ja piilottamaan ne puuhun – näin erikoisesti valepoliisihuijauksen rahoja pestiin
-
06:00
Suomalaisten suhtautuminen EU:hun parani kaksi vuotta sitten, kertoo Evan tutkimus
-
05:55
Pekka Jormakka kuunteli Olli Jokista ja teki räväkän Leijonat-päätöksen – 17-vuotias superlupaus nyt tikkuna lihassa: "Tulee pitkät pari viikkoa"
-
05:49
Venäjän voitonpäiväksi odotettavissa vaisu nostalgiaparaati – "Jos siellä jokunen kymmenen on, niin hyvä on"
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
Lataa lisää