Sitruunan haistaminen saa ihmisen tuntemaan olonsa hoikaksi: "Sitä voisi käyttää lisäämään itsevarmuutta"
Sussexin yliopiston tutkimuksen mukaan sitruunan aromi saa ihmisen tuntemaan olonsa hoikaksi.
Haluatko tuntea olosi keveäksi? Haistele sitruunaa. Sussexin yliopiston tutkimuksen mukaan sitruunan aromilla on erikoisia vaikutuksia ihmisen mielikuviin omasta kehostaan. Tuloksia esiteltiin kansainvälisessä konferenssissa Kyproksella.
Sitruunan aromi sai olon "hoikemmaksi"
Tutkimuksessa koehenkilöt esimerkiksi haistelivat vaniljan, sitruunan ja vesimelonin tuoksuja ja kuuntelivat askeltensa ääniä, joita oli muokattu korkeammiksi tai matalammiksi. Henkilöt myös muokkasivat ihmishahmon vartalomallia sen mukaan, millaiseksi kokivat kehonsa.
Sitruunan nuuhkimisen jälkeen koehenkilöt kokivat kehonsa hoikemmaksi. Sitruunan aromi sai osanottajat tuntemaan olonsa "hoikemmiksi" ja "kevyemmiksi".
– Tutkimuksemme osoittaa, miten hajuaisti voi vaikuttaa mielessämme olevaan kuvaan kehostamme ja tuntemuksista ja tunteista sitä kohtaan, opiskelija ja tutkimusta tehnyt Giada Brianza toteaa Fox Newsin mukaan.
Vanilja toimi päin vastoin
Vanilja toimi päin vastoin kuin sitruuna. Se sai ihmisen tuntemaan olonsa paksummaksi ja painavaksi.
Laboratoriota johtavan professori Marianna Obristin mukaan aiemmissa tutkimuksissa sitruuna on yhdistetty hoikkaan silhuettiin, teräviin muotoihin ja korkeisiin ääniin. Vaniljan aiheuttamat assosiaatiot ovat päinvastaisia. Myös askelten raskaudella tai kepeydellä on havaittu olevan vaikutuksia siihen, miten keveäksi tai raskaaksi ihminen itsensä kokee.
Tässäkin tutkimuksessa koehenkilöiden tuntemukset lisääntyivät, jos sitruunan tuoksun seurana soitettiin korkeita ääniä, vaniljan seurana matalia ääniä.
Video tutkimuksesta:
Tuoksuista apua syömishäiriöihin?
Brianza toivoo tutkimuksesta apua ihmisille, joilla on ongelmia esimerkiksi kehonkuvan ja syömishäiriöisen käyttäytymisen kanssa. Hän toivoo, että tuoksuja voisi tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi interaktiivisissa vaatteissa.
– Tuoksua voisi käyttää lisäämään ihmisten itsevarmuutta ja kalibroimaan uudelleen häiriintyneitä ajatuksia kehon painosta, Brianza sanoo.
Lisätutkimuksia kaivataan
Tuoksujen vaikutuksista tarvitaan Obristin mukaan kuitenkin lisätutkimuksia, sillä nyt tehty tutkimus oli kooltaan hyvin rajattu. Aromeilla on kuitenkin todistetusti vaikutuksia ihmisiin: toisen tutkimuksen mukaan epäterveellisten ruokien himoa voi taltuttaa sillä, että haistelee kaloripitoisia sapuskoja kaksi minuuttia päivässä.
Sussexin yliopisto on aiemminkin tutkinut sitruunoiden vaikutuksia ja havainnut, että hapan maku voi saada ihmisen ottamaan enemmän riskejä. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi ahdistushäiriöistä kärsivät voisivat hyötyä happamien makujen lisäämisestä ruokavalioonsa.
Lähteet: Foxnews.com, Sussex.ac.uk
Uusimmat
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
Lataa lisää