Pysäyttävä haastattelu: Jokelan kouluampujan vanhemmat eivät osanneet aavistaa mitään – "Sieltä löysin Pekan jättämän viimeisen kirjeen"
Marraskuinen tiistai pysäytti Suomen juuri ennen keskipäivää, kun tuusulalaisen koulun abiturientti hyökkäsi Jokelan koulukeskukseen vuonna 2007.
Surullisen päivän edetessä tapahtumista alkoi selvitä lisää. Tekijä oli 18-vuotias Pekka-Eric Auvinen.
Väkivallanteon seurauksena kuoli yhdeksän ja kaksitoista haavoittui. Uhrien joukossa oli myös tekijä itse. Koko Suomi järkyttyi.
Vain vajaa vuosi Jokelan traagisista tapahtumista, Matti Juhani Saari teki kohtalokkaan päätöksen ja marssi päättäväisen kylmästi aseen kanssa ammattikorkeakouluun Kauhajoella.
Kuolleita tuli 11 ja kolme loukkaantui. Uhrien joukossa oli myös tekijä itse. Kauhajoen koulusurmat on uhrien määrällä mitattuna Suomen rauhanajan historian tuhoisin hyökkäys.
Katso myös: Keskusrikospoliisin rekonstruktio: Näin Jokelan koulun tapahtumat etenivät hetki hetkeltä. Juttu jatkuu videon jälkeen...
Haastattelu keräsi miljoonayleisön
Viimeistään tässä vaiheessa koko Suomi huolestui poikkeuksellisista väkivallanteoista.
Pekka-Eric Auvisen vanhemmat päättivät myös toimia. He antoivat 45 minuuttia -ajankohtaisohjelmalle poikkeuksellisen pitkän haastattelun koskien molempien koulujen tapahtumia ja nuorten tekemää väkivaltaa. Tämä haastattelu on koskettavuudessaan ja tärkeydessään vertaansa vailla.
Vanhempien toiveena oli, että haastattelulla olisi ehkäisevä vaikutus nuorten väkivallantekoihin tulevaisuuden Suomessa. Jakso esitettiin MTV3-kanavalla 5. marraskuuta vuonna 2008. Haastattelu keräsi miljoonayleisön.
Korjaus 21.44: Artikkelissa väitettiin ensin virheellisesti, että Jokelan ammuskelu olisi ollut Suomen historian ensimmäinen kouluammuskelu. Tosiasiassa Jokelaa aiemmin tapahtuivat Raumanmeren koulusurmat vuonna 1989.
MTV Uutiset juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Missä olit kun? -ohjelmasarja kerää yhteen isoimmat uutistapahtumat näiden vuosien varrelta.
Jaksot ovat katsottavissa mtv-palvelussa25. huhtikuuta lähtien sekä mtv3-kanavalla sunnuntaisin kello 19.30 alkaen. Sunnuntaina 9.5. aiheena molemmat kouluammuskelut.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää