Kyselytutkimus: Korkojen ja hintojen nousu iski asuntovelallisiin – näin moni on joutunut karsimaan menoistaan
Joka toinen suomalainen asuntovelallinen on vähentänyt rahankäyttöään päivittäisissä menoissa tai siirtynyt ostamaan edullisempia tuotteita hintojen ja korkojen nousun takia, ilmenee Danske Bankin Asuntolainapulssi-kyselytutkimuksesta.
Niin ikään noin puolet on joutunut vähentämään kulutustaan ei-välttämättömistä menoista, kuten vaatehankinnoista ja ravintolassa käynnistä.
– Osaan kotitalouksista hintojen ja korkojen nousu ovat osuneet kohtuuttomasti. Isossa kuvassa suomalaiset asuntovelalliset pärjäävät kuitenkin hyvin. Vaikka arjen kulujen pienentäminen on tällä hetkellä yleinen puheenaihe, koskettaa se tutkimuksen mukaan vain joka toista suomalaista asuntovelallista, sanoo tiedotteessa Sari Takala, Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja.
Vastaaja pystyi kyselytutkimuksessa valitsemaan monta erilaista vaihtoehtoa, miten hän oli sopeuttanut kulutustaan.
YouGov Finlandin toteuttamaan tutkimukseen vastasi 850 täysi-ikäistä suomalaista, joilla on asuntolainaa. Tiedot kerättiin sähköpostikyselynä syyskuussa YouGovin kuluttajapaneelissa. Tutkimuksen virhemarginaali on koko aineiston tasolla noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Osa turvautuu läheisten apuun
Asuntovelallisista neljännes ei ole joutunut tekemään taloudessaan mitään muutoksia korkojen tai hintojen nousun vuoksi. Osuus on ennallaan tämän vuoden helmikuuhun ja viime vuoden marraskuuhun verrattuna.
Vastaajista kymmenen prosenttia kertoi, että on joutunut lykkäämään joidenkin laskujen maksua. Kahdeksan prosenttia kertoi joutuneensa turvautumaan läheisten taloudelliseen apuun. Kuusi prosenttia oli joutunut ottamaan uutta lainaa.
– On hyvä muistaa, että jokaisella on oma, henkilökohtainen inflaationsa. Jos omassa taloudessa ei ole liikkumavaraa, kannattaa selvittää pankin kanssa, auttaisiko esimerkiksi laina-ajan pidennys tai lyhennysvapaa tilanteeseen, Takala sanoo.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää