Prinssi Harry on matkalla Lontooseen ilman Meghania – prinssi William astuu kansan eteen keskiviikkona
Prinssi Harryn on määrä saapua Lontooseen puolen päivän pintaan paikallista aikaa tiistaina.
Prinssi Harry on matkalla Lontooseen tapaamaan syöpädiagnoosin saanutta isäänsä kuningas Charlesia, kertoo Daily Mail. Lähde kertoo, että Harryn puoliso herttuatar Meghan ja parin lapset Archie, 4,ja Lilibet, 2,eivät ole mukana, vaan jäivät perheen kotiin Los Angelesiin. Harryn odotetaan saapuvan Lontooseen noin puolen päivän aikaan paikallista aikaa.
Lähteen mukaan Harry on kertonut päättäneensä lähteä välittömästi Isoon-Britanniaan ollakseen isänsä tukena. Joidenkin spekulaatioiden mukaan Harryn kiirehtiminen Lontooseen voisi kieliä tilanteen vakavuudesta, mutta toisaalta se, että Meghan ja parin lapset jäävät Yhdysvaltoihin, saattaa tarkoittaa muuta.
Harryn matka Isoon-Britanniaan on myös herättänyt toiveikkuutta sen suhteen, että hän tekisi sovinnon kuninkaallisten sukulaistensa kanssa. Harrylla on ollut tiettävästi hyvin viileät välit useisiin perheenjäseniinsä sen jälkeen, kun hän vetäytyi kuninkaallisista velvollisuuksistaan ja muutti perheineen Yhdysvaltoihin vuonna 2020.
Erityisen vaikeat välit Harrylla on isoveljeensä prinssi Williamiin, joka on kruununperijänä tällä hetkellä varsin paineistetussa tilanteessa isänsä sekä vaimonsa prinsessa Catherinen ollessa pois pelistä terveysongelmien takia. Catherine kävi läpi vatsan alueen leikkauksen kolme viikkoa sitten ja on sairauslomalla ainakin pääsiäiseen asti.
Prinssi William palaa edustustehtäviin keskiviikkona 7. helmikuuta ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun brittihovi ilmoitti sekä Charlesin että Catherinen terveyshaasteista tammikuun puolivälissä. Keskiviikkona William osallistuu London Air Ambulance Charityn hyväntekeväisyysgaalaan.
Uusimmat
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
Lataa lisää