Pride-lippuihin kohdistettu ilkivaltaa eri puolilla Suomea – MTV vieraili helsinkiläisen taloyhtiön pihalla
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava pride-kuukausi on aiheuttanut myös vastustusta ja ilkivallan tekoja.
Esimerkiksi Helsingin Kalliossa sijaitsevassa taloyhtiössä järjestettiin pride-liputus, joka kesti alle vuorokauden, koska ohikulkija repi sateenkaarilipun alas tankoineen.
Joensuussa sijaitsevan ravintolan edustalla kolme henkilöä repi alas pride lippuja kesäkuun alussa.
Voit seurata Priden pääpäivää tästä: MTV Uutiset mukana Pride-päivässä
MTV Uutiset vieraili Helsingin Vallilassa sijaitsevassa taloyhtiössä, jossa lipputangoista katkaistiin narut perjantain vastaisena yönä, mikä esti pride-lippujen nostamisen salkoon.
Taloyhtiössä tunnelma oli kaikesta huolimatta korkealla ja pride-juhlintaa aiottiin ilkivallasta huolimatta jatkaa.
– Koitamme saada mahdollisimman nopeasti uudet liput salkoon ja jatkaa sillä tavoin myös liputtamista, mutta varmasti muuten jatketaan taloyhtiön sisällä juhlimista, sanoo taloyhtiössä asuva Laura Tuorila MTV Uutisille.
Taloyhtiössä ei ole aiemmin koettu tämän kaltaista ilkivaltaa.
– Tämä oli ensimmäinen vuosi kun liputamme priden kunniaksi ja ensi vuonna uusi yritys.
Koko haastattelun ja lopussa olevan yllättävän käänteen voit katsoa jutun alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen ”naapuritilanne” ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
Lataa lisää