Porvoolaiskouluun kohdistunut uhkaus – koulupäivä jatkuu normaalisti, eskarilaiset siirrettiin toisiin tiloihin
Pääskytien kouluun Porvoossa on kohdistunut sosiaalisessa mediassa tehty uhkaus.
Poliisi on tavoittanut uhkauksen tekijäksi epäillyn alaikäisen ja jututtaa tätä parhaillaan, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund Itä-Uudenmaan poliisista.
Uhkaus on tehty ja huomattu tiistai-iltana, kertoo Porvoon kaupunki tiedotteessaan.
Poliisi on paikan päällä selvittämässä tilannetta. Poliisista ei vielä kommentoitu, onko todellista vaaraa aiheutunut, mutta poliisin arvion mukaan koulu voi jatkua normaalisti keskiviikkona.
Pääskytien koulussa järjestetään opetusta vuosiluokilla 7–9. Koulussa opiskelee noin 580 oppilasta.
Rakennuksessa toimii myös kolme esiopetusryhmää. Varotoimenpiteenä esiopetusryhmät on keskiviikkona siirretty varsinaisen päiväkodin tiloihin, kertoo Porvoon kaupunki.
Kaupungin mukaan koululaisten ja päiväkotilaisten vanhempia on tiedotettu asiasta aamulla. Lisäksi esikoululaisten vanhemmille on soitettu.
– Tilanteesta tiedotetaan oppilaita ja asiasta keskustellaan koulupäivän aikana. Tilanne voi herättää monenlaisia tunteita, ja myös opiskeluhuolto on tukena tarvittaessa, sivistysjohtaja Sari Gustafsson sanoo kaupungin tiedotteessa.
Uusimmat
-
14:25
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää