Yhtä ja samaa alaikäistä epäillään sekä Espoossa, Keravalla että Tuusulassa tänä kesänä tapahtuneista ryöstöistä. Epäilty on otettu kiinni.
Poliisi tiedotti maanantaina 7. elokuuta ottaneensa kiinni henkilön, jota epäillään Espoon Viherlaaksossa 31. heinäkuuta tapahtuneesta ryöstöstä. Samaa henkilöä epäillään nyt tekijäksi myös aiemmin tänä kesänä kahteen Keravalla tapahtuneeseen ja yhteen Tuusulassa tapahtuneeseen ryöstöön.
Keravan ryöstöt tapahtuivat 14. kesäkuuta ja 27. kesäkuuta. Tuusulan Riihikallion ryöstö puolestaan tapahtui 17. kesäkuuta.
– Kaikissa alueellamme tapahtuneissa ryöstöissä on tekotapa ollut suurin piirtein samanlainen: henkilö oli kaupan kassalla vaatinut puukolla uhaten rahaa ja tupakkaa. Ryöstösaaliinsa hän on kerännyt kassahihnalta muovipussiin ja poistunut nopeasti paikalta. Kaikki ryöstöt ovat tapahtuneet varhain aamulla, kertoo rikoskomisario Marko Särkkä.
Epäilty tekijä on alle 18-vuotias, ja hän on ollut pidätettynä Vantaan poliisivankilassa. Nyt käräjäoikeus on määrännyt hänet tehostettuun matkustuskieltoon.
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii tapauksia rikosnimikkeellä ryöstö.
Uusimmat
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
Lataa lisää