"Pitää varoa ukkia, ettei ukille tule mitään sairauksia" – näin ihmiset ovat valmistautuneet tulevaan tautitalveen
Korona leviää nyt nopeasti eri puolilla Suomea, ja pian on alkamassa myös influenssa- ja RS-viruskausi. MTV Uutiset Live kävi kysymässä kansalaisilta, huolettaako tilanne.
Syksyn flunssakausi on käynnissä, ja myös korona kaataa suomalaisia petiin.
Infektioita aiheuttavat lisäksi influenssa-, rino- ja adenovirus, RSV sekä pneumokokkibakteeri.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Tuija Leino kertoi eilen torstaina Ylelle, että ennakoidusta triplaepidemiasta ei voida vielä puhua.
Triplaepidemia tarkoittaa tilannetta, jossa korona, influenssa ja RS-virus iskisivät yhtä aikaa.
– Jotain yksittäisiä positiivisia löydöksiä on ollut, mutta Euroopassa influenssatilanne on vielä rauhallinen. Mitään kolmoisepidemiatilannetta ei ole meneillään, Leino sanoo Ylelle.
"Se on, mitä on"
Mitä mieltä kansalaiset sitten ovat tilanteesta, ja ollaanko valmiita käyttämään esimerkiksi maskeja tarpeen vaatiessa?
Paula Puolakka kertoo, että omassa perhepiirissä tauteja on ehditty kokea. Hän arvioi, että tauteja ei kuitenkaan kannata alkaa pelätä.
– Se o, mitä on, Puolakka kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa.
Laura Valta kertoo valmistautuneensa tautisyksyyn ja talveen ottamalla influenssarokotteen.
– Ja jos tulee koronarokote tarjolle omalle ryhmälle, otan myös sen. Lisäksi käsien pesua.
Maskin käyttö ei innosta
Myös Eeva ja Pentti Ylimarttila kertovat hankkineensa vastustuskykyä rokotuksilla. Maskien käyttö ei enää innosta.
– Ei varmaan enää maskeja [oteta käyttöön], Eeva Ylimarttila toteaa.
Säde Hietanen kertoo ottaneensa aiemmat koronarokotukset ja sairastaneensa taudin "muutamaan otteeseen".
– Luulisin olevani suojassa koronalta, ja influenssarokotteen kyllä ajattelin hommata.
Robert Majorinkin luottaa rokotteisiin. Influenssapiikin hän kertoo jo saaneensa.
– Tykkään, että itse olen turvassa, mutta kotipiirissä pitää varoa ukkia, ettei ukille tule mitään sairauksia.
Roosa Rajala on samoilla linjoilla: oma tilanne ei huoleta, mutta läheisten tilanne mietityttää.
– Pitää koittaa pestä ja desinfioida käsiä ja ehkä välttää liikkumista isoissa ryhmissä, Rajala sanoo.
Uusimmat
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
Lataa lisää