Pietarin lentokentän läheisyydessä massiivinen tulipalo – lentoliikenne katkesi puolentoista tunnin ajaksi
Pietariin saapuva lentoliikenne ohjattiin noin kahden tunnin ajan muille lentokentille. Viestipalvelu X:ssä leviävät kuvat kertovat alueella käynnissä olevasta laajasta tulipalosta.
–Toimintaa Pulkovon lentokentällä rajoitetaan matkustajien turvallisuuden varmistamiseksi sunnuntaina 10. maaliskuuta klo 17 alkaen, kertoi Venäjän lentoliikenteestä vastaava virasto Rosaviatsia Venäjän valtionmedia TASSin mukaan.
Noin puolitoista tuntia myöhemmin Venäjän puolustusministeriö kertoi, että Leningradin alueella on ammuttu alas drooni ja lentokentän toiminta jatkuu. Leningradin alueen kuvernööri Aleksander Drozdenko sanoi Telegramissa, että lentotila suljettiin droonin vuoksi, joka ei kuitenkaan aiheuttanut vahinkoa tai uhreja.
Viestipalvelu X:ssä leviävät kuvat näyttävät massiivisten savupatsaiden nousevan lähellä lentokenttää.
Venäjän hätätilaministeriö kertoi aiemmin tänään kahden henkilön vahingoittuneen tulipalossa neliökilometrin laajuisessa tulipalossa lentokonehallissa useiden kilometrien päässä lentokentästä. Muun muassa venäläinen televisiokanava Vesti kertoi, että lentokentälle saapuvia lentoja on ohjattu muille lentokentille.
Uutista päivitetty tiedoilla lentoliikenteen jatkumisesta ja Leningradin alueella havaitusta droonista klo 18.15.
Uusimmat
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
Lataa lisää