Palomies Harri nosti esiin suomalaiskuskien tietämättömyyden: Toimi näin, kun hälytysajoneuvo lähestyy valot vilkkuen
Uudet ohjeet hälytysajoneuvojen kohtaamiseen ovat menneet ohi monelta autoilijalta. Uusi tieliikennelaki sallii hätävilkkujen käyttämisen aiempaa herkemmin, ja viranomaisten toiveena onkin, että autoilijat hyödyntäisivät niitä myös hälytysajoneuvon lähestyessä.
Uusi ohjeistus hälytysajoneuvon kohtaamiseenKun havaitset takaa lähestyvän hälytysajossa olevan hälytysajoneuvon:
|
Katso yläpuolella olevalta videolta, mikä on palomies Harri Minkkisen mukaan pahin mahdollinen virhe, jonka autoilija voi tehdä havaitessaan hälytysajoneuvon siniset valot taustapeilissään.
Poliisi, pelastustoimi ja Liikenneturva julkaisivat viime vuoden toukokuussa päivitetyn ohjeistuksen tilanteeseen, jossa hälytysajoneuvo lähestyy takaa hälytysajossa.
Uuden ohjeistuksen taustalla on paitsi huoli vaaratilanteista, joita voi syntyä, kun kuljettaja reagoi hälytysajoneuvoon yllättävällä tavalla, myös ihan konkreettinen onnettomuus.
– Maantiellä kaksi ajoneuvoa kulki peräkkäin, kun takaa tulivat hälytysajossa oleva ambulanssi ja paloauto. Ensimmäisenä ajanut kuljettaja havaitsi hälytysajon ja jarrutti äkillisesti, mistä seurasi peräänajo ja kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti, palomestari Timo Nyholm Pohjois-Savon pelastuslaitokselta taustoitti viime vuonna.
Kerroimme hiljattain, etteivät uudet ohjeet ole vielä autoilijoiden takaraivossa.
– Ajan viikoittain hälytysajoa ja ikävä kyllä täytyy todeta, ettei uusi ohjeistus ole autoilijoiden tiedossa, palomies Harri Minkkinen Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta harmitteli MTV Uutisille viime viikolla.
Katso alta poliisin, pelastustoimen ja Liikenneturvan video aiheesta.
Uudesta ohjeistuksesta puhuttiin viime vuonna tuoreeltaan myös Maikkarin Uutisaamussa. Katso keskustelu alta.
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää