SYL on "tyrmistynyt" hallituksen päätöksestä poistaa opiskelijoilta oikeus yleiseen asumistukeen. Jatkossa opiskelijat palautetaan takaisin opintotuen asumislisän piiriin.
Ylioppilaskuntien liiton mukaan tämä voi tarkoittaa opiskelijan tukeen jopa tuhansien eurojen vuosittaista lovea. Hallitus on puhunut 57 miljoonan euron vuosisäästöistä.
SYLin tiedotteen otsikossa liiton näkemys asiaan on muotoiltu seuraavasti: "Ei vittu taas – SYL tyrmää opiskelijoiden siirron asumislisään".
– Tällä päätöksellä hallitus vie yhteiskuntaa seitsemän vuotta taaksepäin. Opiskelijoiden eriyttäminen muusta sosiaaliturvasta ja muista ihmisryhmistä on erikoista, sanoo SYLin puheenjohtaja Akseli Tiitta tiedotteessa.
– Hallitus vetää itseltään mattoa alta. Vaikka se päätti lukuisista kasvuun tähtäävistä toimista, aito kestävän kasvun resepti olisi vahva korkeakoulutukseen panostaminen. Opiskelijoilta edelleen leikkaaminen on täysin päinvastainen toimi, Tiitta katsoo.
Opintuen asumislisää on hallituksen mukaan mahdollista saada jatkossa 260 euroa kuukaudessa. Helsingissä asuvalle opiskelijalle tämä tarkoittaa yli 130 euron kuukausittaista tukileikkausta, SYL laskee.
SYL pitää todennäköisenä, että pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus sitoo asumislisän opintosuorituksiin. Tämä tarkoittaisi herkästi sitä, että moni opiskelija jäisi kesällä ilman asumistukea.
SYL perustelee väitettään sillä, että hallitus laskee säästävänsä opiskelijoiden asumistukimuutoksella 57 miljoonaa euroa.
– Kyllä tämä vetää vakavaksi. Hallitus on oikeassa siinä, että kaikkien tulee osallistua säätöihin. Opiskelijat ovat kuitenkin jo tehneet oman osansa, Tiitta sanoo.
Keskustan Saarikko: Bensaan kohdistuva muutos on jatkoa petettyjen vaalilupausten sarjalle.
Lue myös: MTV:n pika-analyysi: Purran sakset vaihtuivat täikampaan – "Verojen osuus ennakoitua suurempi"
Juttua korjattu 16.4.2024 kello 18.47: Jutussa luki aiemmin: "Tämä tarkoittaisi herkästi sitä, ettei moni opiskelija jäisi kesällä ilman asumistukea.". Piti lukea: "Tämä tarkoittaisi herkästi sitä, että moni opiskelija jäisi kesällä ilman asumistukea. "
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää